Tampereen Torni-hotellista jälleen luvaton base-hyppy – lehmäasuun pukeutuneet hyppäsivät alas

torni
Torni-hotellista hypännyt mies kuvasi kielletyn hyppynsä.Lehtikuva
Julkaistu 08.07.2016 12:12(Päivitetty 09.07.2016 09:15)

MTV UUTISET

Tampereella 88 metriä korkeasta hotelli Torni Tampereelta on jälleen tehty luvaton base-hyppy. 

Hypyn tekivät aikaisemmistakin vastaavanlaisista tempauksista tunnettu Antti Pendikainen ja toinen hyppääjä Saku Lehtinen. 

Video ladattiin Facebookiin varhain tänä aamuna. 


Tornihotellista on hypätty kaksi kertaa aikaisemmin. Vuosina 2014 ja 2015. Molempien kertojen jälkeen kattoterassin kaiteita on korotettu ja näin yritetty vaikeuttaa luvattomien hyppyjen tekemistä. Viime lokakuussa kattoterassi oli myös suljettu hetken hypyn jälkeen.

MTV Uutiset ei tavoittanut Torni-hotellin hotellinjohtajaa kommentoimaan asiaa. 

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Juttua korjattu 9.7.2016. klo 9:15: Muokattu otsikkoa ja juttua. Tornista hyppäsi kaksi henkilöä, ei vain yksi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa