Kertshinsillan räjähdys Krimin niemimaan ja Venäjän välillä on poikinut värikästä keskustelua sosiaalisessa mediassa. Räjähdys on saannut ivailijat liikkeelle mitä hauskimmilla tulkinnoilla.
Räjähdys tapahtui varhain lauantaiaamulla sytyttäen valtavan tulipalon sillalla.
Iskun ajankohta on eräs seikka, johon monet ovat reaktioissaan tarttuneet. Venäjän presidentti Vladimir Putin täytti nimittäin perjantaina 70 vuotta.
Vahingoniloisia syntymäpäivätoivotuksia satelee varsin virallisestakin suunnasta. Twitterissä keskustelu käy kuumana, ja esimerkiksi Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves ivaili viestipalvelussa Venäjän presidentille.
– Hyvää syntymäpäivää, Vova! Ilves totesi.
Ukrainalainen Kyiv Post- lehden toimittaja Jason Jay Smart onnitteli myös Putinia.
– Kuinka hieno aamu! Hyvää syntymäpäivää, Putin, Smart kirjoittaa.
Varmuutta hurjan tulimeren aiheuttajasta ei vielä ole, mutta sen uskotaan lähteneen liikkeelle maasillalta kulkuvälineessä tapahtuneesta räjähdyksestä. Räjähdys on voinnut tapahtua kulkuvälineessä sisällä tai siihen osumalla. Maantien yläpuolella sitaitsevalla sillalla kulkenut, öljysäiliötä kuljettanut juna syttyi palamaan aiheuttaen valtavan tulimeren.
Lue myös: Asiantuntija Kertsinsalmen sillasta: "Jos se oli autopommi, se oli taitava operaatio"
"Tarvitsemme pöytäsi"
Kuvamuokkauksissa somekansan mielikuvitus on lentänyt. Putinin kasvot on muokattu milloin ikoniseen Huuto-maalaukseen, milloin liekkien syntyvän ison syntymäpäivän kynttilöistä. Eräässä viraaliksi levinneessä videossa Putin laskee kolmeen, ja viimeisen lausutun numeron kohdalla silta räjähtää.
Ukrainan turvallisuusneuvoston viranomainen Oleksij Danilov jakoi Twitter-tilillään videon, jossa siltaräjähdyksen tuhon vieressä laulaa Marilyn Monroe legendaarista syntymäpäivälaulua taannoiselle Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedylle.
Toisessa twiittissä ivaillaan Putinin pitkälle kokouspöydälle. Twiitissä hyvien uutisten mukaan silta on korjattavissa, mutta vastineeksi tarvitaan Putinin pöytä.
Toinen Twitter-käyttäjä vitsailee, että sillan käyttötarkoituksena on nyt tunneli.
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja Anton Gerashtshenko intoutui julkaisemaan Twitterissä useammankin räjähdykselle irvailleen viestin. Yksi niistä tiivisti tunnelman osuvasti.
– Tänään on meemipäivä.