Yksi Suomen kirkkaimmista painitoivoista, Rami Hietaniemi, aloittaa olympiaurakkansa tänään maanantaina.
Kreikkalais-roomalaisen sarjan 85-kiloisissa painivan Hietaniemen ensimmäiseksi vastustajaksi arvottiin itävaltalainen Amer Hrustanovic. Ottelu alkaa noin kello 16.24 Suomen aikaa.
Suomen Painiliiton päävalmentajana vuosina 2009-2013 toiminut Juha Virtanen uskoo, että Hietaniemellä on Riossa edessään elämänsä kisat.
- Nurmon mies on nyt sellaisessa paikassa, että jos näistä kisoista ei menestystä tule, on se ennen kaikkea Ramille iso pettymys, totesi Virtanen MTV Sportille.
- Minulla on sellainen tuntuma, että jokainen suomalainen painii Riossa elämänsä kilpailut, hän jatkaa.
Tero Välimäki aloittaa urakkansa tiistaina ja Petra Olli keskiviikkona.
Nähdäänkö uusi liike jo maanantaina?
Hietaniemen suurimmaksi vahvuudeksi Virtanen nostaa suomalaiskarjun henkisen puolen.
- Periksiantamattomuus on se Ramin juttu, nyt se tunne pitää saada oikeaan hetkeen. Lontoossa näin ei käynyt, mutta nyt uskon, että tänään on Ramin päivä, sanoi Virtanen.
Virtasen mukaan Hietaniemellä on kaikki mahdollisuudet voittoon Hrustanovicia vastaan ja ratkaisu tullaan todennäköisesti näkemään mattopainissa.
- Uskon, että Hrustanovic on täysin voitettavissa. Hänellä on omat vahvat liikkeensä, mutta Rami ratkaisee tämän ottelun matosta. Ramilla on yksi ässä hihassa, jota hän käyttää ja uusi liike tullaan näkemään näissä kisoissa, Virtanen paljastaa.