Tänään saa liputtaa lapsen oikeuksille – luvassa on myös tunnustuksia esimerkillisesti toimineille lapsille

AOP, Suomen lippu, Suomi, lippu
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta päivän kunniaksi, mutta virallinen liputuspäivä lapsen oikeuksien päivästä tulee kuitenkin vasta vuonna 2020.Markku Ojala/All Over Press
Julkaistu 20.11.2018 05:56

MTV UUTISET – STT

Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta päivän kunniaksi.

Virallinen liputuspäivä lapsen oikeuksien päivästä tulee kuitenkin vasta vuonna 2020. Tuolloin lapsen oikeuksien päivä saa myös oman lippumerkinnän kalenteriin.

Päivää vietetään vuosittain YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen hyväksymisen kunniaksi. Suomessa sopimus on ollut voimassa vuodesta 1991.

Lapset saavat tunnustuksia

Lapsen oikeuksien päivä saa tänä vuonna myös uusia juhlallisuuksia, kun lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila jakaa lapsille kunniakirjoja. Ensimmäiset Lapsen parhaaksi -kunniakirjat myönnetään erityisestä kaverivastuusta, kertoo lapsiasiavaltuutettu.

Lapsiasiavaltuutettu jakaa kunniakirjat valtakunnallisessa lapsen oikeuksien päivän juhlassa. Samassa juhlassa jaetaan Lapsen parhaaksi -tunnustuspalkinto.

0:57img

Katso videolta, miltä festivaalit lasten tapaan näyttävät!

Tuoreimmat aiheesta

Ihmisoikeudet