Video: Tänne kahdeksan miljoonan onnenpotti napsahti – "Soiteltiin miehen kanssa juuri ystäviä läpi"

1:04img
Julkaistu 29.05.2016 12:50
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

Tuplauksella tullut kahdeksan miljoonan onnenkantamoinen puhutti ympäri Vihtiä viileänä sunnuntaiaamuna.

Voittoisa kuponki pelattiin Vihdin kirkonkylän S-Marketissa. Kaupan myymäläpäällikkö oli asiasta innoissaan.

– Hyvät fiilikset! Vielä en ole ehtinyt miettiä, miten juhlimme tätä, mutta eiköhän arjen koittaessa jotain keksitä, myymäläpäällikkö Kirsi Nyfors miettii.

Kaupan auetessa aamukymmeneltä tieto kylälle tulleesta voitosta on jo levinnyt. Osa on huomannut asian herätessään puhelimesta, toiset lukeneet netistä.

dfd6bef315424383b7a07f710a2c9352

Itselläni oli vain kolme oikein, nauroi Liisa Saastamoinen voittoisassa S-Marketissa.

– Itselläni oli vain kolme oikein, naurahtaa peliautomaatilta tavoitettu Liisa Saastamoinen. Hän uskoo, että tästä tulee vielä suuri puheenaihe kylällä.

S-Marketin pihalla kukkia myyvä Sanna Niinistö kertoo soitelleensa miehensä kanssa ystäväpiiriä läpi aamulla. Mutta voittajaa ei sieltä löytynyt.

– Ja mieskin on lotonnut viereisellä Ärrällä, Niinistö harmittelee.

Kukkakauppias Sanna Niinistö

Kukkakauppias Sanna Niinistö ei ollut itse lotonnut. 

"Varmaan muuttaa nyt sitten Nummelaan"

Lotosta puhutaan myös kymmenen kilometrin päässä Nummelassa, Vihdin suurimmassa taajamassa.

– Varmaan se voittaja nyt muuttaa Nummelaan, ostaa täältä osakkeen, nauraa Ken Österman paikallisen huoltoaseman pihalla.

b186197db0c1486bb9e797b32e3b6c45

Ken Österman ja Arvo Torkkel keskustelivat lottovoittajasta Nummelan ABC:n pihalla.

Huoltoaseman kassalta vinkataan, että kahvilan vakipöydässä voittajasta on käyty kovaa keskustelua.

– Ei muuta kuin onnea voittajalle, kun vielä tuplauskin onnistui, onnittelee kahvipöydästä Jaakko Manninen.

Vihti-Nummela -naljailu naurattaa myös tässä pöydässä. Pöydän toiselta laidalta Juhani Terkomaa heittää, että taitaa se voittaja muuttaa nyt Nummelaan.

– Mutta meidän mielestä on kiva touhuta rahamiesten kanssa, Terkomaa toteaa hymyillen.

abb8c605942d4e9494dabce321b2f0a3

Lottovoitto puhutti Nummelan ABC:lla. Pöydässä muun muassa Jaakko Manninen, Paavo Säiläkivi ja Juhani Terkomaa. 

Vihdissä, lähes 30 000 asukkaan kylässä, ei voittaja pysy salassa – mikäli käy uskominen kylänmiehiä ja -naisia. Edellisetkin voittajat osattiin aamun keskusteluissa yksilöidä hyvinkin tarkasti.  

Juttua muokattu 29.5.2016 klo 22.45: Haastateltavan nimi korjattu.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa