Tanskalle kuuluva Bornholmin saari pimeni aamulla – nyt sähköä tuova kaapeli toimii taas

AOP Bornholm
Laivoja Bornholmin saaren edustalla.
Julkaistu 10.10.2022 11:48(Päivitetty 10.10.2022 15:44)

MTV UUTISET – STT

Kaapeli, joka tuo Tanskalle kuuluvalle Bornholmin saarelle sähköä Ruotsista, on taas toiminnassa. Asiasta kertoo Tanskan kansallinen sähköyhtiö Energinet Twitterissä.

Tanskan yleisradioyhtiö DR raportoi tänä aamuna, että Bornholmin saari Itämerellä oli ilman sähköä. Energinetin mukaan sähkökatkot johtuivat Bornholmin paikallisista vioista.

Sähkökatko alkoi hieman aamukahdeksan jälkeen paikallista aikaa. 

Sähkökatko tapahtui vain noin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Itämeren pohjassa kulkeviin Nord Stream -putkiin kohdistui sabotaasi lähellä saarta. 

– Olemme tietoisia, että Bornholmin lähellä on ollut erilaista aktiviteettia – mutta syytä spekulointiin ei ole. Kyseessä on todennäköisesti normaali sähkökatko, arvioi paikallisen sähköyhtiön omistava Trefor El Net Östin lehdistöedustaja Anya Palm Ruotsin television SVT:n mukaan.

Lue myös: Venäjän ydinsukellusvene Belgorodin viheliäinen lisäpala: Rikkoiko vastaavanlainen kapistus Nord Streamit?

Tuoreimmat aiheesta

Tanska