Tanssii Tähtien Kanssa saa riveihinsä kolme uutta tanssinopettajaa – yksi on tanssinut jo lapsena TTK-parketilla

Tanssii Tähtien Kanssa -traileri 2:08
Katso tästä esimakua tulevasta TTK-kaudesta!

Tanssii Tähtien Kanssa valtaa jälleen kotikatsomot ja tanssiparketin 1. syyskuuta. Yhdentoista tanssinopettajan joukossa on myös kolme uutta kasvoa. 

Tanssii Tähtien Kanssa  -ohjelman 17. kausi alkaa 1. syyskuuta ja tuo sunnuntaisin kotikatsomoihin toinen toistaan upeampia ja koskettavampia tanssiesityksiä. 

Tanssinopettajina nähdään 11 ammattilaista: Kerttu Nieminen,  Anssi Heikkilä,  Sami Helenius, Marko KeränenMatti PuroClaudia Ketonen, Valtteri Palin  ja Kia Lehmuskoski sekä uusina kasvoina mukaan hyppäävät Mikko Matikka, Liisa Setälä ja Kastanja Rauhala.

Tuomaristossa nähdään tuttuun tapaan Jukka Haapalainen, Helena Ahti-Hallberg ja Jorma Uotinen. Juontajakaksikko Vappu Pimiä  ja Ernest Lawson  luotsaa tanssivenettä tälläkin kertaa. 

Uudet tähtioppilaat paljastetaan torstaina 8. elokuuta Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Mikko Matikka aloitti tanssinopettamisen jo 16-vuotiaana

Tampereelta kotoisin oleva, mutta nykyään Helsingissä asusteleva Mikko Matikka, 34, liittyy uutena kasvona TTK-ohjelman säkenöivään ammattitanssijaporukkaan. Tanssi on kuulunut Mikon elämään jo yli neljännesvuosisadan, ja ammattilaisena hän on kilpaillut vuoteen 2018 asti. Tanssin opettamisen Mikko on aloittanut 16-vuotiaana, eli opetusvuosia on takana hänen ikäänsä nähden jo rutkasti.

Empaattiseksi oman tiensä kulkijaksi itseään kuvaileva Mikko on aina valmis kehittymään ihmisenä sekä tarvittaessa valmis kyseenalaistamaan myös omat ajatus- ja toimintamallinsa. TTK:ssa Mikolle on tärkeää löytää oppilaalleen paras oppimistapa.

– Maltan kuunnella oppilastani ja haluan antaa hänelle tilaa myös ideoida. Me tulemme harjoittelemaan ja kilpailemaan aidon ilon kautta, emmekä veren maku suussa, Mikko kertoo.

Tulevaa tähtioppilastaan Mikko kuvailee lämpimin sanankääntein.

– Ensimmäinen vaikutelma oli se, että olemme ihan samalla aaltopituudella. Me jaamme samat arvot ja asenteet. Oppilaani on erittäin hauska ja huomioonottava ihminen, ja hän luo ympärilleen turvallisen energian. Uskon, että kaikki voivat oppia jotain muilta ihmisiltä, ja odotan itse myös oppivani pariltani paljon!

Huumorintajuinen ja kärsivällinen tanssinopettaja on myös koulutettu urheiluhieroja, joka rakastaa lukea vapaa-ajallaan kirjoja mistä tahansa aiheesta sekä viettää aikaansa ystävien ja kummilastensa kanssa. Mikko odottaa kovasti tapaavansa koko TTK-porukan.

– Haluan tutustua kaikkiin, jotka mahdollistavat Suomen parhaan show’n sekä tämän kauniin kasvutarinan tähtipareille. Siksi odotan innolla tutustuvani niin tekijöihin kulissien takana kuin muihin tähtipareihin, tuomareihin, juontajiin ja aivan kaikkiin, jotka mahdollistavat tämän hienon kokemuksen tähtipareille.

Liisa Setälä on hallitseva kolminkertainen ammattilaisten vakiotanssien Suomen mestari

TTK:n tulevan kauden opettajarivistön vahvistukseksi saapuu Espoosta ammattitanssija Liisa Setälä, 29. Iloisen luonteen omaava Liisa on aloittanut tanssin 10-vuotiaana Kotkan Hyrrissä ja muuttanut 16-vuotiaana tanssin perässä Helsinkiin päästessään urheilulukioon sekä maajoukkueeseen.

Ahkeraksi ja tunnolliseksi itseään kuvaileva Liisa on saanut urallaan treenata huippuopettajien johdolla ja hän on saavuttanut useita palkintosijoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Liisa on hallitseva kolminkertainen ammattilaisten vakiotanssien Suomen mestari ja kilpailee edelleen kansainvälisesti tanssiparinsa kanssa.

Tanssinopettajana Liisa kuvailee olevansa innostava ja kannustava.

– Lähestyn oppilastani hänen vahvuuksiensa kautta, samalla kehittäen häntä progressiivisesti tanssin seuraaville tasoille. Tuleva oppilaani on erittäin hauskaa seuraa. On niin hienoa saada tutustuttaa ihan muun alan ammattilainen paritanssin saloihin, Liisa kertoo.

Vapaa-ajallaan helposti uusista asioista innostuva Liisa harrastaa monipuolista liikuntaa ja ulkoilee luonnossa rakkaan koiransa kanssa. Tärkeää hänelle on myös viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Tanssintäyteistä syksyä Liisa odottaa innolla, sillä luvassa on varmasti uusia kokemuksia ja hienoja ihmisiä, joihin he tulevat tähtioppilaansa kanssa tutustumaan.

– Olen kuullut opettajakollegoiltani niin paljon hyvää TTK:sta. Tiedän, että tanssisyksystä tulee vaativaa, mutta samalla myös erittäin palkitsevaa ja hauskaa. En malta odottaa, että päästään treenisaleille ja hommiin!

Kastanja Rauhala on nähty aiemmin lapsiesiintyjänä TTK-parketilla

Varsinais-Suomesta kotoisin oleva ja Tampereen kautta Helsingin kantakaupunkiin asettunut valovoimainen Kastanja Rauhala, 28, liittyy mukaan TTK:n upeaan ammattitanssijaporukkaan ensimmäistä kertaa. Taiteellinen Kastanja on tanssinut 5-vuotiaasta alkaen ja hänet onkin nähty kerran aiemmin vierailevana lapsiesiintyjänä TTK-parketilla ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella.

– Nyt tuntuu, että ympyrä sulkeutuu, kun pääsen mukaan TTK:n tanssinopettajien mahtavaan joukkoon, tulevasta pestistään iloitseva Kastanja kertoo.

Kastanja on rohkea ja avoin persoona ja vapaa-ajallaan hän rakastaa matkustaa niin ystävien kanssa kuin yksin. Tanssinopettajana hän pyrkii aina luomaan tilan, jossa jokainen uskaltaa heittäytyä rohkeasti mukaan tanssin pyörteisiin. 

Ensimmäisestä tähtioppilaastaan Kastanja on innoissaan.

– En olisi voinut toivoa sopivampaa oppilasta. Hän on rennon itsevarma ja karismaattinen heittäytyjä, ja tiedän että meillä tulee olemaan unohtumaton syksy edessä. Odotan paljon harjoitusten alkua ja kaikkea upeaa, jota pääsemme yhdessä tuomaan ohjelmaan.

Monessa mukana olevalla Kastanjalla on kauppatieteiden maisteritutkinnon lisäksi upeita meriittejä ja saavutuksia myös tanssin parissa. Hän aikookin käyttää tanssiuransa aikana huippuopettajilta saamiaan oppejaan hyväksi luotsatessaan tähtioppilastaan eteenpäin paritanssien maailmassa hellästi, mutta määrätietoisesti.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa sunnuntaisin 1. syyskuuta alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat