Oululaismiehen keksintö helpottaa jo satojen suomalaisten lumitöitä. Ainutlaatuinen tieaura ei vaadi käyttäjältään taikatemppuja.
Keksijä Tapio Viitajylhän kehittämä Mökkiaura on käytännössä mihin tahansa autoon asennettavissa oleva tieaura.
Viitajylhä kertoo, että ajatus Mökkiaurasta syntyi osittain vahingossa, toisen tuotteen kehittelyn yhteydessä. Hän huomasi että pyöreä esine toimii hyvin myös teränä.
– Tein tutkimusta lumenpudotuslaitetta varten ja kokeilin, miten lumi käyttäytyy erilaisia vasteita vasten. Vetelin harjanvartta lumikinoksessa ja huomasin, että pyöreän varren alaosaan muodostui eräänlainen terä.
– Tajusin, että sehän toimi aivan loistavasti ja mahdollisti auran vetämisen tavallisella henkilöautolla.
Auran muodon sekä Viitajylhän kehittämän kiinnitystavan vuoksi aura ei ole moksiskaan pienistä epätasaisuuksista. Myös peruuttaminen onnistuu auran kanssa mainiosti. Auran muodon ansiosta se ei turhaan siirtele hiekoitussepeliä mukanaan.
Avuksi arjessa
Viitajylhä kertoo monien ihmisten nauttivan siitä, että he saavat lumityöt hoidettua kätevästi aivan itse.
– Eräskin rouva kertoi, että hän kiinnittää auran autonsa perään kauppareissulle lähtiessään ja jättää sen menomatkalla tienhaaraan. Kun hän palaa kaupasta, kiinnittää hän auran autoon uudelleen ja saa näin aurattua 3,5 metriä leveän tien vaivattomasti itse.
Nykyisessä versiossa on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota turvallisuuteen. Aisoja on esimerkiksi muotoiltu hieman uudelleen ja painoa on saatu pudotettua noin 20 kiloon.
– Jos auran kanssa peruutetaan ja se pukataan vaikka seinään pahki, niin aisat vain vääntyvät, eikä auto pääse vaurioitumaan.
Aura kiinnitetään auton peräkoukkuun ja takapuskurista löytyvään, pienen luukun alla olevaan koloon kiinnitettävään hinaussilmukkaan. Hieman vanhemmissa autoissa peräkoukkuun ja vetoraksiin. Kiinnitykseen menee aikaa alle minuutti.
Mökkiaura on kiinnitettävissä henkilöauton lisäksi myös traktoriin tai mönkijään.
495 euron hintaisesta aurasta on kiinnostuttu ulkomaita myöten. Tuotannon Viitajylhä haluaa kuitenkin pitää Suomessa. Yhteensä auroja on myyty lähes 250.
Kymmenen keksinnön mies
Viitajylhä kertoo, että vaikka hänellä onkin ”vain” yhdeksän varsinaista keksintöä, odottelee pöytälaatikossa noin viitisenkymmentä muuta. Niistä hän aikoo ottaa vielä yhden vähän perusteellisemman kehitystyön alle ja saada täyteen pyöreät 10 tuotteistettua keksintöä.
Viitajylhä on taustaltaan kirvesmies. Hänen aiemmassa työssään elementtitalotehtaan työnjohtajana vaadittiin myös nokkeluutta.
– Siellä sanottiin leikkisästi, että keksintö päivässä pitää miehen leivänsyrjässä kiinni.
Viitajylhälle sattui kuitenkin vakava työtapaturma, jonka jälkeen hän kouluttautui kalavedenhoitajaksi.
– Kalapuolen asiat ovat nekin lähellä sydäntä, Viitajylhä kertoo ja paljastaa vähemmän yllättäen, että myös sillä puolella on tullut keksintöjä tehtyä.
Kuutisen vuotta sitten tuli ajatus, että jos jotain aikoo tässä työuran aikana vielä tehdä, niin nyt täytyy pikkuhiljaa ruveta tuotteistamaan näitä keksintöjä, joita oli kertynyt pöytälaatikkoon jo silloin.
Mökkiauran kohdalla erityisesti luontoäiti on osoittautunut hyväksi myynninedistäjäksi.
– Kun jossain tulee lunta, niin sieltä tulee myös tilauksia, Viitajylhä sanoo.
Kerroimme Viitajylhän keksinnöstä ensimmäisen kerran helmikuussa 2016.
***
0:56