Tapio Liinoja kannustaa osallistumaan kummilapsitoimintaan

Lehtikuva/Matti Björkman
Lehtikuva/Matti BjörkmanCopyright: MTV Oyj/Lehtikuva, 2009
Julkaistu 13.08.2009 15:00

Vaikka taantuma koetteleekin Suomea, Tapio Liinoja kannustaa osallistumaan kummilapsitoimintaan. Liinojalla ja hänen vaimollaan on kuusivuotias kummilapsi Paraguayssa. Luis Carlos on kaksikon toinen kummilapsi, ensimmäisen he ottivat jo viisi vuotta sitten.

Tapio Liinojan ja hänen Virpi-vaimonsa ensimmäinen kummilapsi oli 13-vuotias Samuel Haitista. Plan oli ehdottanut Samuelia kaksikon kummiksi.

– Siellä on äärimmäisen köyhät olot. Haiti on yksi köyhimmistä, ellei köyhin maa Karibianmerellä. Siinä kylässä, missä Samuel asuu, on sokeriruo'on sekä tupakan viljelyä, Liinoja kertoo.

Samuel sai kummilapsitoiminnan kautta pontta ja rahallista tukea esimerkiksi koulutukseen ja normaaliin arkielämään. Samalla avustusta sai myös Samuelin perhe, johon kuului useampi sisarus.

– Ei tietenkään pysty vaikuttamaan ympäröivään köyhyyteen, ohueen infrastruktuuriin tai kolkkoihin oloihin, mutta tämä loi pohjaa hänen elämälleen.

"Avustussumma on suht pieni raha"

Kun Samuel täytti 18 vuotta, kummilapsiyhteys häneen loppui Planin ikärajan vuoksi. Liinojat halusivat kuitenkin jatkaa kummilapsitoiminnassa. Kesäkuun alussa heille ehdotettiin uutta kummilasta, Paraguayssa asuvaa Luis Carlosia.

– Hän täytti juuri kuusi vuotta. Lähetimme hänelle paketin, jossa oli pieni kirja ja t-paita. Ajattelimme laittaa myös vaimoni Virpin tekemän sarjakuvakirjan, joka kertoo Helsingistä. Sen nimi on Karhujen kaupunki. Paketti olisi kuitenkin tullut liian painavaksi, joten laitamme sen ehkä ensi kerralla, Liinoja kertoo.

Luis Carlosin tukeminen kummilapsitoiminnan kautta on mahdollista siihen asti kun hän täyttää 18 vuotta. Liinoja näkee mahdollisena, että he pysyvät toiminnassa mukana vielä 12 vuotta.

– Siihen on hyvä tähdätä. Lopulta meidän taantuman keskellä avustussumma on suht pieni raha, kun miettii, miten se tuntuu Paraguayssa.

Liinoja lähti mukaan Planin toimintaan, koska hän luottaa siihen, että rahat menevät oikeaan osoitteeseen.

– Oma kokemukseni on, että tämä on toiminut. On olemassa paljon erilaisia rahankeruuyhdistyksiä, mutta tämä ei ole missään nimessä huijaribisnestä, sillä raha kanavoituu oikeaan paikkaan.

Osallistu keskusteluun!

Tuoreimmat aiheesta

Studio55