Lizzie Velasquezin elämä ei ole koskaan ollut sieltä tavallisimmasta päästä, mutta 17-vuotiaana tytön maailma mullistui perinpohjaisesti. Tuolloin hän sai näet vahingossa tietää, että miljoonat ihmiset tunsivat hänet netissä maailman rumimpana naisena.
Koululäksyjään vältellessään teini-ikäinen Velasquez törmäsi YouTubessa videoon, joka oli otsikoitu: ”Maailman rumin nainen”. Video oli vain kahdeksan sekuntia pitkä ja sitä oli katsottu yli neljä miljoonaa kertaa. Vasta kun Velasquez käynnisti videon, hän tajusi sen kertovan itsestään.
– Olin järkyttynyt, mutta vatsani kääntyi todenteolla vasta kun aloin lukea kommentteja, Velasquez kertoo BBC:n haastattelussa.
Ja niitä oli tuhansittain. Miksi hänen vanhempansa pitivät hänet, ihmeteltiin eräässä kommentissa. ”Tappakaa hänet tulella”, toisessa puolestaan kehotettiin. Jotkut ehdottivat että Velasquezin olisi parempi tappaa itsensä, eräs kommentoija taas totesi tulevansa sokeaksi, mikäli kohtaisi tämän kadulla.
– Itkin monta iltaa – teininä kuvittelin, että elämäni oli ohi. En pystynyt kertomaan siitä kenellekään, en kertonut ystävilleni. Olin vain niin shokissa, että näin oli käynyt.
Kahden harvinaisen sairauden piinaama
Kiusaamiseen ulkonäkönsä takia Velasquez oli jo elämänsä aikana joutunut tottumaan. Jos lastentarhassa tyttö huomasi, kuinka muut lapset kaihtoivat häntä peläten.
Nainen on kärsinyt syntymästään lähtien kahdesta harvinaisesta sairaudesta –marfanin syndroomasta sekä lipodystofisesta oireyhtymästä. Tämän vuoksi Velasquez ei esimerkiksi pysty lihomaan, ei vaikka söisi kuinka paljon.
Velasquez on nyt 26 vuotias ja painaa vain 27 kiloa. Hän on täysin sokea oikeasta silmästään, toisesta silmästä näköä on jouduttu korjaamaan leikkauksella. Kasvaessaan tyttö joutui ravaamaan sairaalasta toiseen erilaisten terveysongelmien takia.
Syntyessään Velasquez painoi vain 1,2 kiloa. Tytön syntymän jälkeen lääkärit totesivat tämän vanhemmille, että nämä joutuvat todennäköisesti pitämään tytöstä huolta koko tämän eliniän. Sitä, kuinka pitkään tyttö eläisi, lääkärit eivät uskaltaneet lähteä veikkailemaan.
Velasquezin vanhemmat, Rita ja Lupe rakastuivat tyttäreensä kuitenkin välittömästi. He eivät koskaan ajatelleet, että miksi näin kävi heille. Vanhemmat halusivat vain viedä tyttärensä kotiin ja aloittaa elämän tämän kanssaan.
Velasquez kiittääkin vanhempiensa asennetta siitä, että hän on selvinnyt rankasta kiusaamisesta. Vanhemmat kehottivat tyttöä menemään kouluun pystypäin ja hymyillen, sekä kohtelemaan kaikkia ystävällisesti siitä huolimatta, miten nämä kohtelevat häntä.
Tämän asenteen Velasquez onkin ominut pysyvästi. Hän toteaa nyt, että antaa ilomielin anteeksi sille henkilölle, joka laittoi vuosia sitten videon hänestä YouTubeen.
– Elämäni on voinut olla vaikeaa silloin tällöin, mutta he saattavat käydä läpi vielä jotain pahempaa, Velasquez toteaa.
Kampanjoi kiusaamista vastaan
Kiusaamisesta syntyi lopulta jotain suurempaakin. Velasquez uskoi, että hän voisi vaikuttaa asioihin. Hän avasi oman YouTube-kanavansa näyttääkseen, millainen maailman rumimmaksi naiseksi nimetty on henkilönä. Hän päätti rohkaista myös muita viihtymään omissa nahoissaan.
Velasquezilla on tällä hetkellä YouTubessa noin 240 000 seuraajaa ja hänen vuonna 2013 pitämänsä puhe otsikolla ”Kuinka määrittelet itsesi?” on katsottu yli seitsemän miljoonaa kertaa.
Velasquez kampanjoi lisäksi Yhdysvalloissa kiusaamista vastaan yhdessä Tina Meierin kanssa, jonka tytär tappoi itsensä nettikiusaamisen takia. Meier ja Velasquez yrittävät saada kongressia hyväksymään ensimmäisen kiusaamisen vastaisen lain. Lain myötä koulujen olisi ryhdyttävä kirjaamaan kaikki kiusaamistapaukset, lisäksi kouluille tarjottaisiin varoja kiusaamista ehkäiseviin kampanjoihin.
Velasquez nähdään myös pian julki tulevassa kiusaamista käsittelevässä dokumentissa. Ohjaaja Sara Hirsch Bordon mukaan dokumentti ei kerro pelkästään Velasquezin tarinaa, vaan puhuu kaikkien kiusattujen puolesta.
– Oli selvää, että ihmiset kaipaavat tarinaa, jossa joku nousee vastarintaan, sanoo että en aio olla uhri, aion tehdä muutoksen.