Tappara saamassa tähtensä takaisin

Tappara-maalivahti Juha Metsola torjuntatöissä
All Over Press
Julkaistu 08.01.2015 15:18
Toimittajan kuva

Jukka Malm

Tapparan kannattajat kokivat maanantaina kauhun hetkiä, kun joukkueen tähtivahti Juha Metsola joutui jättämään Ässät-ottelun kesken.

Keskiviikkona KalPaa vastaan kirvesrintojen maalilla torjui nuori Dominik Hrachovina.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola mukaan Metsola saattaa olla mukana jo perjantaina SaiPan vieraillessa Tampereen Hakametsässä.

- Tällä hetkellä Metsolan tilanne näyttää hyvältä, mutta lopullinen varmuus tulee vasta huomenna, Tapola kertoo MTV Sportille.

Metsolan tavoin Porissa loukkaantunut Jere Karjalainen on myös tekemässä pikaista paluuta.

- On kuitenkin syytä muistaa, että tällaisissa tapauksissa vasta rasitus näyttää, mitä se tuo tullessaan, Tapola painottaa.

Joulun jälkeen loukkaantunutta Stephen Dixonia ei sen sijaan Hakametsän kaukalossa perjantaina vielä nähdä.

- Toivottavasti hän on mukana ensi viikolla, Tapola sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Tappara