Tapparan puolivälieräottelu Röglen vieraana jääkiekon CHL:ssä on käynnistynyt karulla tavalla.
Omissa soi ensimmäisen kerran reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Tapparan maalineduspuolustaminen sakkasi ja kaiken lisäksi kiekko painui rysään omasta pelaajasta, hyökkääjä Geoff Plattista.
Osuma kirjattiin ruotsalaisisäntien Oskar Petterssonille.
Näet maalin ylälaidan videolta.
LUE MYÖS: CHL-illassa huimaa suomalaisväriä – Leijonat-mestari odottaa kihelmöivää hetkeä jo ennen Jukurit-pelin alkua
Rögle rokotti seuraavan kerran vajaan kahdeksan minuutin kohdalla – alivoimalla. Tappara-puolustaja Maksim Matushkin antoi pahan harhapalautuksen, ja Röglen Linus Sandin karkasi läpi maalintekoon (video alla).
1:09Rögle sivalsi toisen maalinsa Tapparaa vastaan alivoimalla Maksim Matushkinin harhapalautuksesta.
Tapparan päävalmentajan Jussi Tapolan ilme on ollut vakava, kun kuva on käynyt vaihtoaitiossa. Ruotsalaisisännät johtivat ottelua ensimmäisen erän jälkeen 2–0.
Joukkueet kohtasivat viime kaudella CHL-finaalissa, jonka Rögle vei nimiinsä.
Joukkueiden toinen osaottelu pelataan ensi viikolla Tampereella. Jatkopaikka ratkeaa yhteismaalien perusteella.