Jan-Mikael Järvinen iski hattutempun perjantain kierroksella, kun Tappara oli murskaava isäntä Tampereen derbyssä. Se murjoi Ilveksen peräti 8-1.
Järvinen aloitti maalinteon toisen erän alussa, kun hän laukoi isännät tasoihin ylivoimalla. 29-vuotias hyökkääjä viimeisteli hattutemppunsa viimeisessä erässä. Tappara tulitti päätöserässä peräti viisi osumaa.
Jere Karjalainen onnistui maalinteossa kahdesti. Tappara-kapteeni Jukka Peltola sekä Otto Rauhala saalistivat kumpikin tehot 0+2.
Jukureiden kiri jäi vajaaksi
Kärpät nappasi 6-5-voiton Jukureista voittomaalikilpailun jälkeen. Kärpät johti ottelua jo 5-1, mutta Jukurit kampesi ottelun upeasti tasoihin. Kärpät onnistui kuitenkin nappaamaan ottelusta kaksi pistettä.
Kärppien tehokaksikko Charles Bertrand ja Julius Junttila jatkoivat huimaa pistetehtailuaan. Junttila nakutti 0+3-tehot, kun Bertrand puolestaan onnistui maalinteossa kaksi kertaa. Ranskalaishyökkääjä on nyt iskenyt 12 osumaa tällä kaudella.
KooKoo järjesti taas maalijuhlat
KooKoon ja Pelicansin välisestä kamppailusta kehkeytyi todellinen maali-ilottelu. KooKoo nappasi ottelusta 6-5-vierasvoiton. KooKoo on nyt pelannut tällä viikolla kaksi ottelua, joissa on isketty yhteensä 24 osumaa.
Lukko kukisti HPK:n 6-2. Lukko-puolustaja Janne Niskala nakutti komeat tehot 0+2. 19-vuotias Eetu Tuulola vastasi HPK:n molemmista osumista. Myös Lukon Eetu Koivistoinen vietti kahden maalin iltaa.
KalPa kukisti JYPin tiukassa taistelussa 3-2. Eetu Luostarinen ohjasi voittomaalin kolme minuuttia ennen ottelun päätöstä.
Perjantain kierroksen lopputulokset:
Jukurit - Kärpät 5-6 (VL)
KalPa - JYP 3-2
Lukko - HPK 6-2
Pelicans - KooKoo 5-6
Tappara - Ilves 8-1
Taulukko - SM-liiga