Poliisin tiedotteen mukaan epäilty on myöntänyt julkaisseensa listan ja kertonut katuvansa tekoa. Selvityksen mukaan kukaan ei ole missään vaiheessa ollut konkreettisessa vaarassa.
Sosiaaliseen mediaan levisi päättäjäisviikonloppuna "tappolistaksi" kutsuttu lista, joka sisälsi parinkymmenen henkilön nimet.
Sisä-Suomen poliisi on selvittänyt tutkinnassa olleen tappolistaan liittyvän laittoman uhkauksen.
Kyseisestä rikollisesta teosta epäillään nuorta henkilöä, jonka poliisi on puhuttanut tapahtuneeseen liittyen.
Rikollisesta teosta epäilty henkilö on myöntänyt julkaisseensa kyseisen listan ja katuvansa tekoa jälkeenpäin. Hän on ymmärtänyt toimineensa väärin.
Rikollisesta teosta epäilty ei saadun selvityksen mukaan tuntenut kaikkia listalla olleita henkilöitä ja hän on toiminut yksin.
Kukaan ei ole missään vaiheessa ollut konkreettisessa vaarassa ja kyseinen lista oli julkaistu hetken mielijohteesta.
Rikollisesta teosta epäilty henkilö ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa, sillä hän on alle 15-vuotias.
Asian tutkinta poliisissa päätetään lähitulevaisuudessa.
Uusimmat
-
13:25
Liikenneonnettomuus valtatie 3:lla Nurmijärvellä– käytössä kiertotie
-
13:12
Ilves mestaruustaisteluun jättivoitolla – kokenut maalitykki näki jo ennalta tapahtumien kulun: "Nilkka suorana takanurkkaan"
-
12:48
Kommentti: Patrik Laineen loukkaantuminen ei ollut vain huonoa onnea
-
12:40
Suomalaistutkija Beirutista: Johtajan kuolema ei heikennä Hizbollahia merkittävästi – tämä mies voi olla seuraaja
-
12:40
Aksa Korttila ei nauti huomiosta, paitsi näytellessä: "Jollain lailla se on turvallisempaa"
-
12:15
Tästä asiasta kumppanin kanssa on pakko puhua: "Valtava vaikutus parisuhteen menestykseen"
-
12:13
Israelin surmaaman Hizbollah-johtajan seuraajaksi veikattu ainakin kahta nimeä – MTV seuraa
-
12:08
Alle 30-vuotias mies kuoli tulipalossa Turussa – saattoi sytyttää palon itse
-
12:04
Matkustaja kuoli Tampereen rajussa ulosajossa – kaikki osalliset alle 20-vuotiaita
-
12:02
Varo tätä maanantain aamuliikenteessä! "Voi olla petollista"
-
11:37
Näihin Kalle Rovanperän sanoihin tiivistyy Toyotan tuska – tällaista tekstiä ei ole aiemmin nähty
-
11:35
Onerva, 86, on katsonut lähes jokaisen TTK-jakson – ja omistautunut ohjelmalle tavalla, jota ei jokainen fani tee: "Tämä on elämäni"
-
11:31
Ruovesi juhlii lottovoittoa – kauppias lupaa kakkukahvit kaikille asiakkaille
-
10:59
MTV Wienissä: Populistijohtaja Kickl haluaa rajat kiinni ja stopin Ukrainan tukemiselle – nyt hän on lähellä vaalivoittoa
-
10:53
AL: Yksi nuori kuoli ulosajossa Tampereella, kolme sairaalaan
-
10:33
NHL:n ex-kovanyrkki epäilee: Patrik Laineen täräyksen taustalla kahden päivän takaiset tapahtumat – "Raukkamainen isku"
-
10:31
Kuolonuhrien määrä yhä kasvussa – tällaisia ovat Helene-myrskyn tuhot
-
10:27
Näin lapsi muuttaa maajussi-Kallen ja Niinan elämää
-
10:23
WSJ: Näin Israel löysi Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin ja toteutti tappavan bunkkeri-iskun
-
10:07
Raumalla jalkapallokentän otti haltuun erikoinen pallotaituri – "Ei nyt sitten päästy pelaamaan"
-
Lataa lisää