Tasoristeysten määrä vähentynyt – kuolonuhreilta ei silti vältytty

Lehtikuva
Julkaistu 24.02.2016 07:02

MTV UUTISET

Kolmen nuoren opiskelijamiehen kuolema Siilinjärven maanantaisessa tasoristeysturmassa on jälleen surullinen muistutus tasoristeyksiin liittyvistä vaaroista. 

Tasoristeysten kokonaismäärä

Tasoristeysten kokonaismäärä on ollut tasaisessa laskussa 1970-luvun puolivälin jälkeen, mutta tämä ei ole suinkaan näkynyt samalla tavalla tilastoissa.

Tasoristeysten tapauksessa mikään vuosi ei ole sujunut niin, että kuolonuhreilta olisi vältytty.

Tasoristeysturvalaitteiden kokonaismäärä

Suomen rautateillä on tällä hetkellä kaikkiaan 2878 tasoristeystä.

Liikenneviraston mukaan tasoristeyksistä vajaa 700 on varustettu puomein tai valo/äänivaroituslaitteilla. Eritasoristeyksiä on yhteensä 2154 kappaletta. 

Tasoristeysonnettomuuksissa kuolleiden määrässä on ollut huomattavaa vaihtelua eri vuosina. Esimerkiksi vuonna 2001 tasoristeysonnettomuuksissa menehtyi 12 henkilöä. Vuonna 2014 kuolonuhreja oli kaksi ja viime vuonna kuusi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa