Ex on the Beach -sarjan sinkut julkaistiin.
Ex on the Beach Suomi Afterski 2.0 -sarjan uudella kaudella kahdeksan sinkkua matkustaa pohjoisen hangille unelmalomalle.
Samppanja virtaa, kun sinkut juhlivat, deittailevat ja nauttivat elämästään ja toisistaan täysin rinnoin. Mutta leppoisinkin lomapäivä voi saada painajaismaisen käänteen, kun entiset rakkaat alkavat tupsahdella pimeän tullen tunturiin ja laittavat sinkkujen tunteet sekaisin. Kuka tahansa voi joutua tilille menneisyydestään. Osa entisistä heiloista hautoo kostoa, osaa janottaa vanha suola. Riemukkainkin ilta voi päättyä hetkessä draamaan ja kyyneliin, kun exät kuokkivat juhliin.
Katso videolta sinkkujen kuvat.
Aliisa Salonen, 20, Vantaa
Aliisa rakastaa näyttää hyvältä ja hän käyttää paljon aikaa ja rahaa ulkonäköönsä. Upea vaaleaverikkö viihtyy sinkkuna ja hän nauttii kissa ja hiiri -leikistä komeiden pelimiesten kanssa. Ulkonäöllisesti häntä miellyttävät tummat, pitkät ja tatuoidut miehet, mutta hyvästä leukalinjasta hän antaa lisäpisteitä. Aliisa on puhelias ja äärimmäisen avoin ja ihmettelee välillä itsekin, miksi kertoo tuntemattomille niin auliisti henkilökohtaisia asioitaan. Hän haluaa näyttää, että hän on pohjimmiltaan fiksu tyyppi, vaikka hänestä voi saada hölmön blondin kuvan. Hän ärsyyntyy, jos häntä aliarvioidaan tai hänestä puhutaan asioita, jotka eivät ole totta.
Janni Murto, 19, Kaarina
Janni on sosiaalisesta mediasta monelle tuttu kaunotar, joka haaveilee rakkaudesta. Yhden illan seikkailut eivät ole hänen juttunsa, vaan hän haluaisi jo rinnalleen jonkun, jonka kanssa asettua aloilleen. Hänen sydämensä sykkii tanssimiselle, ja tanssi on ollut hänen elämässään aivan pienestä saakka. Ei olekaan yllätys, että juhlissa Janni on aina ensimmäisenä tanssimassa pöydillä. Bileillan päätteeksi hän hakeutuu useimmiten jonkun kainaloon nukkumaan, sillä hän on äärimmäisen läheisyydenkipeä. Janni kiinnostuu ihmisistä, jotka pukeutuvat hyvin ja kantavat itsensä hyvin. Tummat piirteet, tatuoinnit ja salaperäisyys ovat plussaa.
Jerry Vainio, 23, Helsinki
Jerry on ollut viisi vuotta sinkkuna, mutta deittirintamalla on pitänyt kiirettä. Naisten suhteen hän on kaikkiruokainen, mutta vihreät silmät ovat hänen erityinen heikkoutensa. Kuntosaliharrastus on tärkeimpiä asioita Jerryn elämässä. Työn tulokset huomataan, sillä tumma ja lihaksikas mies saa paljon huomiota naisilta. Häntä harmittaa, että hänet leimataan usein pelimieheksi hänen ulkonäkönsä perusteella, mutta sitä hän ei missään tapauksessa ole. Myös miehet kokevat hänet usein ensi näkemältä uhkana ja saattavat tulla aukomaan päätä baarissa. Jerry ei jaksa turhaa draamailua ja livahtaa paikalta, jos tilanne uhkaa kuumentua.
Joonatan Suvinen, 29, Helsinki
Romantikoksi tunnustautuva Joonatan haaveilee parisuhteesta, mutta sitä oikeaa odotellessa hän ottaa kaiken irti sinkkuelämästään. Omaa podcast-sarjaa isännöivän Joonatanin on helppo puhua kaikesta – myös tunteistaan. Avoin ja toimiva kommunikaatio on hänen mielestään myös parisuhteen tärkein kulmakivi. Toisinaan hän tosin saattaa sanoa asioita liiankin suoraan, mistä herkimmät voivat ottaa nokkiinsa. Joonatania viehättää ulospäin suuntautuneet ja itsevarmat naiset, jotka kantavat itseänsä hyvin. Ulkoisesti hän arvostaa persoonallisuutta ja luonnollisuutta. Monet tunnistavat Joonatanin televisio-ohjelmasta Salatut elämät.
Julia Manninen, 23, Vantaa
Julian pitkä parisuhde päättyi keväällä ja hän nauttii nyt elämästä villinä ja vapaana. Hän ei kuitenkaan sano rakkaudelle ei, jos sellainen kävelee vastaan. Julia tuntee arvonsa ja hän tietää, mitä haluaa. Hän ei syty ylimielisistä muttei myöskään liian epävarmoista miehistä, joiden itsetunto kaipaa alituista pönkitystä. Sen sijaan hän hakee hyvällä tavalla itsevarmaa, tasapainoista ja lojaalia miestä. Julia elää vahvasti tunteella ja ihastuu aivan liian helposti. Tumma ja tulinen kaunotar myöntää olevansa myös todella mustasukkainen, minkä moni hänen existään varmasti allekirjoittaa.
Niki Rantanen, 24, Lahti
Niki on monelle tuttu jo Ex and the City -kaudelta. Hyväntuulinen ja energinen showmies on bileiden sydän, sillä hänellä lentää takuuvarmasti juttua kenen tahansa kanssa aiheesta kuin aiheesta. Niki on seurustellut käytännössä koko nuoruusikänsä, mutta nyt hän elää sinkkuelämää kovalla sykkeellä, isolla sydämellä ja aina pilke silmäkulmassa. Naisessa Niki arvostaa eniten kiltteyttä ja huumorintajua. Hän ei usko iskurepliikkeihin tai äärimmilleen hiottuihin pokausstrategioihin vaan luottaa, että hänen persoonansa hoitaa homman. Ja mikäli se ei riitä, on nainen parempi jollekin toiselle. Naisia hän ei tunnusta pyörittävänsä, mutta jos näin olisi sattunut jonkun mielestä käymään, on hän tehnyt sen niin ovelasti, ettei ole itsekään huomannut.
Roosa Kolari,19, Jyväskylä
Villiä sinkkuelämää viettävä Roosa on eronnut vastikään pitkästä parisuhteesta. Hän toivoo löytävänsä jossain vaiheessa uuden rakkauden, mutta mikään kiire ei vielä ole. Roosan miesmaku vaihtelee päivän mukaan. Hän kiinnostuu menevistä miehistä, jotka pysyvät hänen vauhdissaan, mutta myös ”rauhallisilla mussukoilla” on paikka hänen sydämessään. Bileissä Roosa on elementissään. Ronskilla huumorintajulla varustettu vaalea ilopilleri pitää juhlatunnelman yllä pikkutunneille saakka. Sen jälkeen hän kömpii kotiin joko pizza tai mies kainalossa sen perusteella, onko hän muistanut sheivata.
Thor Lundström, 23, Tampere
Thor on sanonut, että yhtä nuorta, komeaa ja pitkää miestä ei tulla tunturissa koskaan näkemään. Itsevarmuus on hänellä kohdillaan, mikä on epäilemättä naisten mieleen. Supliikki seuramies vannoo yhden illan juttujen nimeen, sillä hän erehtyi kerran rakastumaan ja sitä virhettä hän ei aio enää tehdä. Hän ei kiellä olevansa jonkin asteinen pelimies, mutta vannoo, ettei tahallaan herättele naisissa turhaa toivoa. Naisten suhteen Thor on kaikkiruokainen, mutta hän kyllästyy nopeasti. Miehillä ei hänen mukaansa ole mitään naistyyppiä, vaan miehet kiinnostuvat niistä naisista, joista muutkin miehet ovat kiinnostuneita.