Tässä ovat maailman pisimmät hiukset – mittaa huikeat 236 senttiä!
Jos haaveena ovat pitkät hiukset, mallia voi ottaa esimerkiksi intialaisesta Smitasta. Hänen ennätyspitkällä tukallaan on mittaa 236,22 senttiä.
Intialainen Smita Srivastava on virallisesti maailman pisimmät hiukset omaava nainen, kertoi ennätyksistä kirjaa pitävä Guinness World Records 29. marraskuuta.
Tukalla pituutta yli kaksi metriä
Smitan hiuksilla on mittaa 236,22 senttimetriä. Hän on maailman pisimmät hiukset omaava elossa oleva ihminen.
46-vuotias Smita on kasvattanut tukkaansa 14-vuotiaasta lähtien. Inspiraation näin pitkään tukkaan hän sai äidiltään, jolta hän sai omien sanojensa mukaan hyvät geenit.
Ennätystenkirjan Instagram-julkaisussa Smita kertoo:
– Intialaisessa kulttuurissa jumalattarilla oli perinteisesti hyvin pitkät hiukset. Yhteiskunnassamme hiusten leikkaamista pidetään pahaenteisenä, joten siksi naisilla oli tapana kasvattaa hiukset. Pitkät hiukset korostavat naisten kauneutta.
Smita Srivastava. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Smita kertoo pitäneensä aina myös intialaisnäyttelijöistä, joilla oli pitkät hiukset.
Lue myös: Sarah pesee hiuksensa vain kerran kuussa ja ylistää niiden kuntoa – tätä mieltä on asiantuntija
Hiusten hoitaminen kestää kolme tuntia
Smita pesee hiuksensa yleensä pari kertaa viikossa. Koko prosessi kaikkine vaiheineen – pesu, kuivaus, hiusten selvittely ja muotoilu – kestää yleensä kolme tuntia.
Intialaisnainen on leikannut hiuksensa vain kerran. Näin hän teki odottaessaan toista lastaan. Tuolloin hän sairastui ja leikkasi tukan 180 sentin pituuteen, jotta hiuskuontaloa olisi helpompi hallita.
Ihmiset ihastelevat
Smita kertoo ihmisten hämmästyvän nähdessään hänen hiuksensa.
– Heidän on vaikea uskoa, että kellään on niin pitkät hiukset, hän kertoo.
Smita iloitsee saatuaan nimensä ennätystenkirjaan, sillä hän kertoo unelmoineensa siitä.
– Pidän hiuksistani huolta niin kauan kuin voin. En koskaan leikkaa hiuksiani, koska hiukseni ovat elämäni.
– Haluan hiusteni kasvavan vielä ja haluan nähdä, miten kauan pystyn hoitamaan niitä.
Katso myös video: Näin värjäät hiukset onnistuneesti kotona
Lähde: Guinness World Records
Uusimmat
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
Lataa lisää