Roope Salmisen juontaman Myyrä-ohjelman toisella kaudella kisaavat julkkikset.
MTV3-kanavalla arvuutellaan jälleen tulevana keväänä kuka on myyrä, kun seikkailuohjelman toinen tuotantokausi alkaa 2. maaliskuuta. Tällä kaudella ohjelmassa kisaavat julkisuudesta tutut kasvot! Mukaan elämänsä seikkailuun lähtevät Pippa Laukka, Mikko Penttilä , Mira Luoti, Wallu Valpio, Noora Karma, Joona Puhakka, Teemu Packalén, Pyhimys, Ilari Johansson ja Aino Sirje.
Myyrä on seikkailuohjelma, jonka aikana kilpailijat ratkovat nokkeluutta, näppäryyttä ja rohkeutta vaativia tehtäviä. Kilpailijoiden tavoitteena on onnistua yhdessä tehtävissä ja kasvattaa näin rahapottia, jonka seikkailun päätteeksi vain yksi heistä voittaa itselleen.
Yksi kilpailijoista on kaksoisagentti eli Myyrä, jonka tehtävänä on sabotoida tehtäviä ja pitää rahapotti mahdollisimman pienenä – jäämättä kiinni kilpakumppaneilleen. Kanssakilpailijat yrittävät parhaansa mukaan päätellä, kuka heistä voisi olla tuo kapuloita rattaisiin pistävä alisuoriutuja – eli Myyrä!
LUE MYÖS: Myyrä-sarja kuvattiin Latviassa – näin koronaohjeistukset otettiin huomioon
Kanssakilpailijoiden tehtävänä on yrittää pitkin matkaa päätellä tai arvata, kuka myyrä on. Myyrän henkilöllisyyttä kysytään testeissä, joita kilpailijat tekevät pitkin kautta. Se, joka on kauimpana totuudesta veikkauksissaan, putoaa pois. Viikko viikolta porukka pienenee, kunnes jäljellä on enää kolme kilpailijaa. Heistä yksi paljastuu myyräksi ja parhaiten hänen henkilöllisyydestään perillä ollut kilpailija voittaa koko potin.
Ohjelman juontaa ensimmäisen kauden tapaan Roope Salminen. Ohjelma perustuu belgialaiseen De Mol -formaattiin, jota on ehditty tehdä parissa kymmenessä maassa ympäri maailmaa. Erityisen suosittu ohjelma on Hollannissa, jossa kuvataan jo sarjan 21. kautta.