Unelmahäät jatkuu uusin jaksoin.
Unelmahäät-ohjelman seitsemäs tuotantokausi saa jatkoa TV5:llä ja Maxilla 2. syyskuuta alkaen, kun kaudesta julkaistaan vielä kuusi esittämätöntä jaksoa. Ohjelman seitsemännen tuotantokauden ensimmäiset kuusi jaksoa esitettiin keväällä.
Ohjelman uusissa jaksoissa seurataan tuttuun tapaan kuuden parin matkaa alttarille. Warner Bros. Discoveryn tiedotteen mukaan parien tarinat ovat täynnä moninaisia käänteitä. Siinä missä yksi pari kihlautui jo reilun kuukauden kuluttua ensikohtaamisestaan, syttyi toisen parin rakkaus hiljalleen hiipien pitkän ystävyyden myötä.
Tutustu pareihin alta!
Sari ja Eemil
41-vuotiaan Sari Mätikkömäen ja 23-vuotiaan Eemil Tapperin suhteessa ikä on vain numeroita. Mutkia matkaan ei tuota myöskään Sarin jälkikasvu, sillä Eemil on ottanut 11-vuotiaan Petrin ja 9-vuotiaan Jukan isäpuolen roolin sulavasti harteilleen.
Umpirakastunut pari tapasi toisensa keväällä 2021. Sari oli juuri muuttanut uuteen kotiinsa Hyvinkään Kaukasiin ja teki hevostilastaan urakointisopimuksen Eemilin isän huoltofirman kanssa. Eräänä päivänä Eemil saapuikin traktoreineen kyntämään Sarin peltoa. Ensikohtaaminen ei kuitenkaan sujunut kuin tanssi, sillä kun Sari katsoi ikkunasta töiden etenemistä, hän huomasi kauhukseen, että Eemil kynti väärää peltolohkoa. Sari riensi hädissään Eemilin luo ja keskeytti työt. Yllättävä kohtaaminen pellon laidassa istutti rakkauden siemenen, joka alkoi itää kesän edetessä.
Teea ja Jukka
Tarjoilijana työskentelevä Teea Saarakkala, 37, ja rakennusalan yrittäjä Jukka-Pekka Hakkomäki, 39, virallistavat suhteensa siviilivihkiäisissä. Umpirakastunut pari vihitään goottityylisessä hääjuhlassa Vaasan keskustassa. Juhlassa musiikkina soivat mm. raskaat sävelet, jollaiset yhdistivät nopealiikkeisen hevi-parin.
Kaksikko tapasi baarissa, jatkoi sen jälkeen viikonlopun viettoa yhdessä, ja siitä hetkestä kahden viikon kuluttua Jukka muutti Teean luokse. Runsaan kuukauden kuluttua ensimmäisestä tapaamisesta pari kihlautui. Positiivisen parin motto on "vittu mitä paskaa", jollainen teksti tatuoidaan häävalmisteluiden aikaan kummankin jalkaan. Sama teksti näkyy vähän väliä myös kaksikon huppareiden selässä, ja saman nimen saanut, häihin kehitelty uniikki drinkki nostetaan juhlissa parin kunniaksi.
¨
Sara ja Tuomo
Ähtärissä asuvat Sara Päivikkö, 27, ja Tuomo Ahonen, 36, astuvat alttarille Keuruun kirkossa. Pari kohtasi toisensa ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Aika ei kuitenkaan vielä ollut otollinen romanssille, sillä Sara seurusteli Tuomon hyvän ystävän kanssa.
Sara ja Tuomo näkivät kuitenkin toisiaan säännöllisesti, sillä Tuomo asui Saran naapurissa ja heillä oli yhteinen kaveriporukka. Vuosien edetessä Saran yhteiselo ex-miesystävän kanssa eteni myrskyisäksi ja alkoholia tuli kulutettua suuria määriä. Tuomo katseli sivusta kauhulla nuoren tytön tilannetta ja päätti pelastaa tämän huonosta suhteesta. Eräänä päivänä Tuomo otti Saran äidille puheeksi, että hän aikoo kaapata tämän kaveriltaan. Äiti ilahtui ja rohkaisi Tuomoa: "Anna mennä vaan!" Romanssi puhkesi lopulta kukkaansa kesällä 2017.
Eveliina ja Jere
Ripsiteknikko Eveliina Strandén, 25, ja isänsä perustaman kiinteistöpalvelun toimitusjohtaja Jere Taavitsainen, 30, asuvat Leppävirralla maalaistalossa, jonka pihapiirissä on hevosaitaus. Even harrastuksen vuoksi aitauksessa on kaksi hevosta, joita Jerekin on oppinut hoitamaan. Jeren silmäterä on kuitenkin Eveliina. Pari oli pitkään kavereita keskenään, mutta rakkaus tuli hiipien, ja sen jälkeen tapahtumat etenivät nopeasti. Rakkautta lujitti Eveliinan äidin yllättävä kuolema, mikä ilmenee häävalmisteluissakin. Pari kihlautui ystävänpäivänä kylpylälomalla ja häitä vietetään Siilinjärvellä.
Karoliina ja Arto
Suonenjokelainen Karoliina Sinkkilä, 45, ja rautalampilainen Arto Jämsinen, 42, ovat vakuuttuneita, että he ovat löytäneet toisistaan todelliset sielunkumppanit. Pari ihastui silmittömästi jo ensitapaamisellaan lokakuussa 2022, ja siitä vain kahden viikon päästä he ottivat jo yhteiset soulmate-tatuoinnit lemmenlomalla Kap Verdellä.
Kaikki eivät kuitenkaan ottaneet suhdetta hyvällä, sillä Karoliinan ja Arton alkutaivalta leimasivat kylillä kulkeneet ikävät juorut ja valheet. Karut koettelemukset hitsasivat heidät entistä tiiviimmin yhteen. Lopulta Karoliina ja Arto päätyivät tekemään jopa yhteisen elämänmuutoksen ja jättivät alkoholin kokonaan pois. Päätös oli mullistava, sillä Karoliina oli tunnettu bilehile, eikä Artokaan tavannut lasiin sylkeä. Nykyisin pari on rakkaudestaan yhtä hullaantunut kuin ensitapaamisen aikoihin, ja antaa sen myös näkyä.
Noora ja Henri
Tarjoilija ja taksinkuljettaja Noora Pöntinen, 26, ja yhdistelmäajoneuvon kuljettajana tukkirekkaa ajava Henri Hietakangas, 31, juhlivat maalaishäitään Kurussa Pirkanmaalla. Runsaan sadan juhlavieraan joukossa ovat parin yhteinen Hertta ja Nooran edellisestä suhteesta syntynyt Emilia.
Puhelias morsian löysi metsäteiden kuninkaansa Instragramista kolme vuotta ennen häitä. Yhteydenoton jälkeinen ensitapaaminen oli Nooran "pälpätystä", mutta hiljainen Henri ei pelästynyt. Päinvastoin. Seuraava tapaaminen muutaman viikon kuluttua johti seurusteluun, joka huipentui kosintaan talvisella metsäautotiellä. Henri oli ostanut sormuksen ja tilannut suklaalevyn painatuksella. Autoajelun tauon aikana Henri yllätti polvistumalla ja sujauttamalla Nooralle suklaalevyn, jossa luki "Rakas, tuletko vaimokseni".
Unelmahäät 7. kausi osa 2 alkaa TV5:lla 2. syyskuuta klo 21. Katsottavissa myös Max-suoratoistopalvelussa.