Tässä ovat UMK-finalistit – mukana Danny, Teflon Brothers ja viime vuoden voittaja

UMK-finalistit
Yle
Julkaistu 13.01.2021 13:05

MTV VIIHDE

Uuden Musiikin Kilpailun -finalistit julkistettiin tänään.

Uuden Musiikin Kilpailun vuoden 2021 kilpailijat julkistettiin tänään. UMK-finaalissa on koko kansalle tuttuja konkareita, mutta myös uusi nimiä. Mukana kilpailemassa on myös viime vuoden voittaja Aksel Kankaanranta, joka ei lopulta päässyt edustamaan Suomea Euroviisuihin, koska koronapandemian vuoksi ne peruttiin.

Suomen seuraava euroviisuedustaja ja UMK21-voittaja selviää 20.2.2021 Tampereen Mediapoliksessa järjestettävässä finaalissa.

LUE MYÖS: Euroviisut on peruttu

Euroviisut järjestetään tänä vuonna Rotterdamissa, niin kuin piti jo viime vuonna järjestää. Voittaja valitaan 22. toukuuta.

Oskr

Laulaja Oskr esittää kappaleen Lie

Oskr eli Oskari Ruohonen on turkulainen laulaja-lauluntekijä, jonka karheanpehmeää ääntä on kuultu aiemmin muun muassa Yournalist- ja Traffic Island -yhtyeissä. Oskr on musiikillisessa perheessä kasvanut huippulahjakas multi-instrumentalisti, joka on kirjoittanut, soittanut ja tuottanut kappaleitaan sekä itsenäisesti että veljensä kanssa, niin suomeksi kuin englanniksikin.

UMK:lla on kunnia toimia Oskr:n uuden uravaiheen ensimmäisenä askeleena, jossa hän palaa juurilleen englanninkielisenä artistina. Uuden suunnan musiikillisiksi innoittajikseen Oskr nimeää James Blaken, Bon Iverin sekä Jon Bellionin.

Oskr:n tunteikas biisi Lie on samaan aikaan pieni ja iso.

– Valitettavan usein käy niin, että tärkeissä tilanteissa ei uskalla sanoa miltä tuntuu, vaan mitä kuvittelee toisen haluavan kuulla. Kulttuurista riippumatta lähes jokainen ihminen voi samaistua biisissä tähän, minkä vuoksi se on Euroviisuissa juuri oikeassa paikassa ja seurassa, Oskr kertoo.   

Teflon Brothers x Pandora

Teflon Brothers x Pandora esittävät kappaleen I Love You

Suomalaisia jo yli 10 vuoden ajan villinnyt rap-yhtye Teflon Brothers on täällä ja haluaa saada koko Euroopan tanssilattialle kuulemaan rakkauden ilosanomaa! Kirsikkana tämän villin ja makean diskokakun päällä on itseoikeutetusti yksi eurodancen pioneereista, ruotsalainen supertähti Pandora.

Ajatus UMK:hon osallistumisesta ja biisi I Love You ovat muhineet jo pitkään odottaen tätä täydellistä hetkeä. Idea Teflon Brothersin ja Pandoran yhteistyölle syntyi artistien kohdatessa sattumalta saman keikkapaikan backstagella neljä vuotta sitten.

– Me ollaan koko kansan Teflon Brothers. Mikään muu ei ole niin koko kansan juttu, kuin Suomen edustaminen Euroviisuissa, bändi kertoo.

Suomella on vahva paikka myös pitkän kansainvälisen uran luoneen Pandoran sydämessä: hänellä on suomalainen puoliso, ja hän asuu puolet ajastaan Suomessa. Pandora kokee osallistumisensa UMK:hon osoittavan, miten paljon vuosien varrella suomalaisilta saatu tuki hänelle merkitsee.

Tarttuva I Love You käsittelee tunteiden ilmaisemisen vaikeutta sekä kannustaa olemaan avoimempi ja rohkeampi.

– Haluamme biisillämme tuoda ihmiset yhteen ilon, riemun ja rakkauden äärelle ja viestiä, ettei rakkaus katso kielitaitoa tai ulkoisia seikkoja. Kyse on sanattoman vuorovaikutuksen voimasta, eli Pandoran sanoin mental interactionista.

Danny

Laulaja Danny esittää kappaleen Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua

Suomalaisen viihteen edelläkävijä, mies, joka toi show’n Suomeen, musiikkineuvos Ilkka “Danny” Lipsanen. Mies, joka ei esittelyjä kaipaa. Mitä laulukilpailuihin tulee, jo seitsemällä vuosikymmenellä musiikkia tehnyt Danny ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä: seitsemän euroviisukarsinnan lisäksi hän on mm. kisannut Paul Ankaa, Nancy Sinatraa ja Tom Jonesia vastaan poplaulun maailmanmestaruuskisassa Rio de Janeirossa vuonna 1968.

Tuhansia keikkoja yli 20 maassa vetänyt Danny on saanut tehdä yhteistyötä parhaimpien suomalaisten musiikintekijöiden kanssa 60-luvulta aina tähän päivään asti. Yli 100 listahittiä osoittavatkin miehen pysyneen ajassa kiinni ja kyvyn yllättää edelleen.

Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua on melankolinen ja ainutlaatuinen teos. Jäähyväiskappale se ei kuitenkaan ole, Danny kertoo.

– Kysymys on oikeastaan siitä, että elämä on lahja ja sen pituudesta ei kukaan tiedä. Mutta sen tietää, että se aikanaan päättyy ja kappaleessa sitä aihetta käsitellään humoristisesti ja totuudenmukaisesti. Teksti on aiheeltaan sellainen, että se ei välttämättä ole tyypillinen euroviisu. Mutta lauluna se on todella suuri, koska se edustaa sellaista näkökulmaa ja teemaa, jota ei oikeastaan kevyen musiikin lauluissa ole aikaisemmin käsitelty.

Laura

Laulaja Laura esittää kappaleen Play

Laura Põldvere on monipuolinen pop-, jazz- ja improvisaatiolaulaja. Laura oli viime vuosikymmenellä Viron eniten radiosoittoa saanut artisti ja hänen vuonna 2007 julkaistu debyyttinsä nousi yhdeksi Viron suosituimmaksi albumiksi kymmeneen vuoteen. Laura on myös porukan viisukonkari: hän on edustanut Viroa kaksi kertaa Euroviisuissa, vuosina 2005 ja 2017.

Suomessa jo pienestä pitäen paljon aikaa viettänyt, musiikkia tehnyt ja nykyään Espoossa myös HR-alalla työskentelevä Laura asuu puolet ajastaan Suomessa. Hänen kymmenes, talvella 2019 julkaistu albuminsa tuotettiin Vaasassa, ja Laura on myös aloittanut suomen kielen opinnot. Yhä enemmän Suomessa aikaa viettävä Laura kokee UMK:hon osallistumisen luonnollisena askeleena eteenpäin toisen kotimaansa musiikkikentällä. Lopullisen kipinän osallistumiseen Laura sai keväällä toimiessaan UMK:n kansainvälisessä raadissa.

Poppia ja countrya yhdistävässä Play-kappaleessa kerrotaan on-off-ihmissuhteesta, jossa toinen osapuoli kyllästyy palaamaan aina takaisin ja antamaan anteeksi. Laura uskoo, että tarina puhuttelee monia kuulijoita.

– Haluan, että kuulija avaa kappaleelle sielunsa ja saa musiikista voimaa ja tukea, joka auttaa eteenpäin jokapäiväisessä elämässä ja ihmissuhteissa.
 

Aksel

Laulaja Aksel Kankaanranta esittää kappaleen Hurt

Uuden Musiikin Kilpailun jo kertaalleen voittanut Aksel Kankaanranta osallistuu odotetusti uudelleen kisaan Suomen seuraavan euroviisuedustajan paikasta. Vaikka UMK-voitto ei vienytkään Rotterdamiin, on vuosi tuonut tullessaan muita uusia kokemuksia: mm. yhteistyö kovien kotimaisten tekijöiden kanssa on alkanut ja sen myötä laulukieli myös muuttunut suomeksi. UMK:ssa Aksel jatkaa kuitenkin englanninkielisellä linjalla. Myös lemmikkikatras on kokenut muutoksia: oman osuutensa valokeilasta napanneen Topi-koiran lisäksi Akselin kotona asustaa nykyään myös kolme leppoisaa ruusukuoriaista.

Akselin mukaan koitokseen on helpompi asennoitua, kun UMK:n tuotantopuoli on jo tuttu ja tietää, mitä on odotettavissa. Mantrana on kuitenkin vanha tuttu lähestymistapa “katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu”.

Hurt on herkkä ja voimakas biisi, joka muistuttaa, ettei saa antaa kenenkään ulkokuoren hämätä.

– Ihminen saattaa voida tosi huonosti, vaikka ulospäin näyttäisi siltä, että kaikki on hyvin. Jos satutat itseäsi, satutat myös lähimmäisiäsi. Kun olen itsekin rämpinyt sellaisesta kuopasta ylös, niin voin samaistua kappaleeseen täysin. Ehkä biisi on tarina siitäkin, ettei sun tarvitse esittää ketään muuta kuin mitä sä itse oot, Aksel pohtii.

Blind Channel

Bändi Blind Channel esittää kappaleen Dark Side

Tämän vuoden UMK:n musta lammas on oululaislähtöinen Blind Channel. Yhtye perustettiin vuonna 2013 tähtäimessä maailmanvalloitus, ja suunnitelma laitettiin vauhdilla käyntiin: vain vuosi perustamisen jälkeen yhtye päätyi esiintymään maailman suurimmille raskaan musiikin festivaaleille Saksan Wacken Open Airiin, jonka jälkeen yhtye solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa. Vuonna 2018 Blind Channel huomioitiin Emma-ehdokkuudella Vuoden rock -kategoriassa. Pitkään viisihenkisenä yhtyeenä toiminut Blind Channel vahvistui viime syksynä kuudennella jäsenellä Aleksi Kaunisveden liittyessä mukaan ryhmään. Aleksi tunnetaan myös soolourastaan, ja hän on yksi Suomen menestyneimmistä tuottaja-dj-artisteista.

Violent popiksi musiikkiaan luonnehtiva Blind Channel on kypsynyt underground-piireissä kolmen levyn ajan, ja nyt on yhtyeen aika tulla lasikatosta läpi ja tehdä selväksi kaikille mistä heidät on tehty. Esiintymistä rakastava bändi on taipuvainen tekemään hulluja juttuja ja nauttii isosta show’sta.

– Ei vain Suomen, vaan koko maailman on aika nähdä, kuulla ja tietää mikä Blind Channel on, yhtye julistaa.

Dark Side on pimeydessä olevien bileiden soundtrack, ja siinä tiivistyy Blind Channelin ydin täydellisesti.

– Me halutaan näyttää, että vaikka elämä olisi synkempää ja rajumpaa, niin voit silti pitää hauskaa. Tämä kappale on kaikille niille, jotka tuntee ulkopuolisuutta ja riittämättömyyttä, joiden on joskus tehnyt mieli nostaa keskarit pystyyn ja huutaa. Me väitetään, että tällaisia ihmisiä on maailmassa paljon, ja Euroviisuthan on yhtenäisyyden juhlaa, oli se sitten missä muodossa tahansa!

Ilta

Laulaja Ilta esittää kappaleen Kelle mä soitan

Monen suomalaisen ensikosketus Iltan musiikkin tuli Cheekin Sillat-superhitin myötä. Vahvaääninen Ilta on elänyt ja hengittänyt musiikkia koko elämänsä ja hän kertookin laulamisen olevan hänelle yhtä luonnollista kuin syöminen ja nukkuminen. Viime syksynä Ilta julkaisi debyyttialbuminsa Näitä hetkiä varten, ja hänet on nähty mm. Tähdet, tähdet ja All Together Now Suomi -ohjelmissa.

Jo pienenä Ilta sai kylmiä väreitä suurista, herkistä kappaleista, ja samanlaisia reaktioita hän haluaa saada aikaan myös muissa omalla musiikillaan. Maanläheinen Ilta pohti pitkään UMK:hon osallistumista. Laulaminen on hänelle kuitenkin tärkeintä, ja UMK:n sekä sen myötä mahdollisesti Euroviisujen tuoma tilaisuus esiintyä jopa 180 miljoonalle ihmiselle teki päätöksestä lopulta helpon.

Iltan koskettava biisi Kelle mä soitan kertoo yksinäisyydestä. Kappaleessa kuvaillaan hyvin konkreettisesti sitä, kun yksinäisyys iskee ja miltä se tuntuu.

– Ihminen saattaa olla keskellä ihmisjoukkoa ja silti tuntea itsensä todella yksinäiseksi. Se on yksi vaikeimmista tunteista ihmiselle, koska meidät on luotu yhteyteen toistemme kanssa. Toivon, että kappale voi tuoda turvaa tai tukea sinne missä kukin tätä kuuntelee, yhdessä tai yksin. Vaikka biisissä ei sanota suoraan, että sä selviät, niin silti se voi tuoda silti kuulijalle tunteen, ettei hän ole yksin tän asian kanssa, Ilta kertoo.

Tuoreimmat aiheesta

Uuden Musiikin Kilpailu