Tässä ovat uudet Maajussille morsian -tähdet!

Maajussille morsian -ohjelman 17. kausi alkaa 26. elokuuta. Neljä maajussia etsii kumppania rinnalleen. Lisäksi Maajussille morsian: Kaikki tarinat -ohjelmassa nähdään niin ikään neljä maajussia. 

Maajussille morsian -ohjelma saa jo 17. kautensa, kun neljä maajussia etsivät elämänsä rakkautta. Tällä kertaa Suomea kierretään Varsinais-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle ja sieltä Savoon.

Kaudella nähdään myös uudistus, kun maajussit matkaavat uusiin lokaatioihin ehdokkaita tapaamaan. Ohjelmaa juontaa totutusti Vappu Pimiä.

Uusi kausi käynnistyy 26. elokuuta esittelyjaksolla, joka on nähty jo aiemmin. MTV Katsomoon ilmestyy samana päivänä toinen jakso, jossa Pimiä tapaa kaikki kauden maajussit ja maajussittaret Savijärven kartanolla Sipoossa ja toimittaa heille hartaasti odotetut kirjeet. Samalla selviää, ketkä nähdään varsinaisessa Maajussille morsian -sarjassa ja ketkä Maajussille morsian: Kaikki tarinat -ohjelmassa, joka alkaa 9. syyskuuta MTV Katsomossa

Maajussille morsian -ohjelman henkilöiden esittelyt:

PEKKA, 31, PORI

Pekka on viljatilallinen neljännessä polvessa. Porissa sijaitsevalla tilalla viljellään viljaa ja kerääjäkasveja. Sukutilan isännän pesti on ollut aina Pekalle selkeä tavoite. Hän arvostaa tilan perinteitä ja toivoo tilalle jatkuvuutta. Pekka on keskittynyt viime vuodet tilan hoitamiseen ja kehittämiseen ja nyt olisi aika löytää vierelle arjen jakaja. 

Tilan töiden ohella Pekka tekee asiantuntijatöitä maatalouden alalla. Vapaa-ajalla Pekka pitää urheilusta ja harrastaa frisbeegolfia ja uimista. Myös 3D-tulostamisesta on tullut uusi mielenkiinnon kohde.

Pekka toivoisi löytävänsä kumppanin, jolla olisi samanlaisia mielenkiinnon kohteita, ja joka osaisi arvostaa tilan historiaa ja perinteitä. Häneen naisessa vaikutuksen tekee huomaavaisuus ja huumorintaju. Toiveissa olisi myös perustaa perhe, joka toisi onnen mukana myös jatkuvuutta tilalle.

SAMI, 27, PAIMIO

Sami isännöi Paimiossa sukutilaa neljännessä polvessa. Sami on ollut tilalla isäntänä kolme vuotta. Tilalla viljellään kauraa, härkäpapua ja hevosenheinää. Tilan lisäksi Samilla on koneurakointiyritys, jossa tehdään maaurakointia, maatilaurakointia ja metsätöitä.

Töiden ohella Sami harrastaa liikuntaa käymällä kuntosalilla ja pelaamalla sulkapalloa ja frisbeegolfia. Tämän lisäksi hän nauttii luonnossa liikkumisesta ja drone-kuvaamisesta.

Sami etsii kumppania, joka olisi iloinen, puhelias ja liikunnallinen. Kumppanin ei tarvitse ottaa tilan töihin osaa, mutta olisi tärkeää, että hän viihtyy maalla ja ymmärtää yrittäjän arkea. Samilla on toiveissa perustaa perhe, kunhan sopiva kumppani löytyy.

MILLA, 24, PIIPPOLA

Milla pyörittää kolmatta vuotta suvun hevostilaa Piippolassa. Isovanhemmat ovat vielä mukana tilan arjessa, mutta päävastuu on Millalla. Tilalla kasvatetaan ja valmennetaan ravihevosia.

Hevosten ohella Milla tekee töitä ripsiteknikkona ja kauneudenhoitoala kiinnostaa muutenkin. Vapaa-ajallaan Milla tapaa kavereita ja käy kuntosalilla.

Milla haaveilee tasapainoisesta elämästä, jossa kumppanin kanssa jaetaan arjen pienetkin asiat. Millaan tekee vaikutuksen rohkea mies, joka osaa tarvittaessa ottaa ohjat käsiinsä, mutta jolla on myös huumorintajua. Sopivan kumppanin löytyessä olisi toiveissa perustaa oma perhe.

SAMULI, 34, TARVASJOKI

Tarvasjoella asuvan Samulin kotitila tuottaa luomukananmunia. Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin muualla, sillä Samuli tekee töitä myös perheen maitotilalla sekä veljen ja yhtiökumppaneiden kanssa perustetussa jäätelötehtaassa. Samulille perhe on tärkeä, ja töitä tehdäänkin tiiviisti yhdessä. Kananmunatila on veljen kanssa yhteisomistuksessa.

Kahden tilan työt ja tehtaalla auttelu ei jätä juuri aikaa vapaa-ajan riennoille. Toimintaa kuitenkin kehitetään koko ajan ja mikäli oikea kumppani löytyy, niin suhteelle tehdään aikaa.

Olisi hienoa, jos naisella olisi maaseututaustaa, ymmärrystä yrittämiseen ja kiinnostusta osallistua tilojen toimintaan. Samulin huomion naisessa kiinnittää iloisuus, positiivisuus ja tekevä luonne. Tulevaisuuden toiveissa olisi myös omat lapset, mutta suhteen täytyy olla ensin vahvalla pohjalla.

Maajussille morsian: Kaikki tarinat -ohjelman henkilöiden esittelyt:

Maajussille morsian: Kaikki tarinat -kauden aikana nähdään perinteisten pika- ja ryhmätreffien lisäksi enemmän kahdenkeskistä aikaa maajussien ja ehdokkaiden välillä.

JENNI, 21, KANNUS

Jennin kotitila on Kannuksessa sijaitseva maitotila, jossa on 65 lypsävää lehmää sekä nuorkarjaa. Tila on vielä vanhempien hallussa, mutta suunnitelmissa on tehdä sukupolvenvaihdos lähitulevaisuudessa. Jenni tekee kotitilan askareiden ohella töitä karjanhoitajana naapuritilalla.

Vapaa-ajallaan Jenni viettää aikaa ystävien kanssa ja tekee TikTok-videoita. Hän on myös aktiivisesti mukana lähialueen talkoo- ja järjestötoiminnassa.

Jenni haluaisi löytää kumppanin, joka olisi hänen tapaansa puhelias ja sosiaalinen, mutta osaisi myös antaa toiselle omaa rauhaa. Työhanskat saisivat mielellään pysyä käsissä ja olisi hienoa, jos mieheltä löytyisi kiinnostusta tilan toimintaa kohtaan. Työntekijää Jenni ei kuitenkaan tilalle etsi, vaan tärkeimpänä olisi löytää kumppani, jonka kanssa elää hyvää arkea ja ehkä perustaa perhe tulevaisuudessa.

HARRI, 41, KIVIAPAJA

Kiviapajalla asuvalla Harrilla on emolehmätila, jossa tuotetaan vasikoita välitykseen. Eläimiä on enimmillään noin 80, ja lihatuotannon lisäksi pelloilla kasvaa nurmirehua ja rehuviljaa. Vanha sukutila on nykyään luomutila.

Harri lähti aikoinaan sukutilalta ja teki pitkään töitä ravintola-alalla. Eräänä päivänä mieleen tuli ajatus, että mitä jos lehmiä ei enää jonain päivänä olekaan tilalla, ja sen seurauksena Harri päätti ottaa tilan isännän pestin hoitaakseen. Töiden ohella hän harrastaa liikuntaa muun muassa pyöräillen ja lumikenkäillen.

Harriin naisessa vaikutuksen tekee aitous, luonnollisuus ja hyvä huumorintaju. Kumppanilla saa olla vahva luonne, jos suhteessa on ymmärrystä ja kunnioitusta. Toiveena olisi vielä saada omaa jälkikasvua niin, että navetalta palatessa kotona olisi perhe odottamassa.

TEEMU, 39, KURIKKA

Teemun tila Kurikassa on iso maitotila, jossa kasvatetaan myös nuorkarjaa ja pelloilla rehua. Teemu osti vuonna 2006 huonossa kunnossa olevan tilan ja on siitä lähtien laajentanut ja kehittänyt sitä. Teemu ei ole maatilalta kotoisin, mutta kiinnostus alaa kohtaan sai hänet nuorena lomittajan hommiin ja sitä kautta ajatuksiin tuli oman tilan hankinta.

Talviaikaan Teemu harrastaa hiihtämistä, mikä on hänen mukaansa parasta pään nollaamista. Hän on myös raskaamman musiikin ystävä ja käy keikoilla tilan töiden salliessa. Teemulla on 14-, 15- ja 19-vuotiaat pojat. 

Tilan laajennettua nyt sopivaan kokoon on tavoitteena löytää parempi tasapaino työn, perheen ja parisuhteen välille. Teemu etsii kumppania jakamaan hyviä hetkiä ja tukemaan arjessa. Kumppanin ei tarvitse ottaa osaa tilan töihin, mutta työn sitovuutta ja vastuullisuutta täytyy ymmärtää. Teemuun vaikutuksen tekee positiivinen asenne, kaunis hymy ja luonnollisuus.

ATSO, 44, KARKKILA

Atso asuu Karkkilassa sukutilalla, jokajaettiin aikanaan perheen kesken niin, että veli otti pellot hoidettavakseen ja Atsolle jäi tila ja sen rakennukset. Tilalla on aloitettu tapahtumatoiminta ja siellä on pidetty niin syntymäpäiväjuhlia, häitä kuin retriittejä. Haaveena olisi kunnostaa tilasta kurssikeskus, jossa voisi tarjota monipuolisempaa toimintaa.

Atso tekee päivätöitä erityisopettajana tilan kehittämisen ohella. Tämän lisäksi hänellä on useita mielenkiinnon kohteita. Atso on opiskellut ja harrastanut muun muassa teatteria ja tanssia ja yhtenä intohimon kohteena on savirakentaminen.

Atso etsii parisuhdetta, jossa molemmat ymmärtävät toisiaan ja uskaltavat olla oma itsensä. Atsoon vaikutuksen tekee nainen, joka on itsevarma ja sinut itsensä kanssa. Toiveissa olisi löytää kumppani, joka olisi kiinnostunut kehittämään tilan toimintaa ja tuomaan siihen uusia näkökulmia.

Maajussille morsian MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ma 26.8. klo 20 alkaen.
Maajussille morsian: Kaikki tarinat MTV Katsomossa ma 9.9. alkaen.
MTV Katsomo+ -tilauksella seuraava jakso ennakkoon.

Lue myös:

    Uusimmat