Kesäkuussa 2020 voimaan astuva uusi tieliikennelaki parantaa poliisin mahdollisuuksia sakottaa liikenneturvallisuudesta piittaamattomia kuljettajia.
Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein julkaisi eilen torstaina Twitter-tilillään muistutuksen 1. kesäkuuta 2020 koittavasta muutoksesta, jonka myötä yhä useampaa kuljettajaa voidaan tulla muistamaan tuplasakolla.
Vuoden päästä tulee mahdolliseksi tarkastaa poliisin automaattisen nopeusvalvontakameran eli tuttavallisemmin peltipoliisin ottamasta kuvasta muutakin kuin auton kuljettaja.
Mikäli kuljettajalla sattuu olemaan salamavalon välähtäessä esimerkiksi matkapuhelin kädessään tai turvavyö kiinnittämättä, lähtee sakko myös siitä.
Pastersteinin julkaisemassa kuvassa rekkakuski keskittyy ajon aikana puhelimeensa, mutta toistaiseksi sakkoa ei voida peltipoliisin kuvan perusteella määrätä.
– Valistus ei mene perille, vaikka kuljettajat tietävät riskit.
Pastersteinin mukaan Suomen uusissa peltipoliiseissa on myös mahdollisuus seurata kameran kuvaa reaaliajassa.
– Nähtäväksi jää, pystyykö sen avulla valvomaan matkapuhelimien käyttöä, ylikomisario twiittasi.