Tätä episodia ei olisi tarvittu – suomalaishiihtäjä hätääntyi: touhu "plörinäksi"

146352151
Arsi Ruuskasella kului yhdistelmäkilpailun suksienvaihdossa aikaa sählinkiin.Lehtikuva
Julkaistu 04.01.2025 15:07

MTV URHEILU – STT

Suomalaiset jäivät vaille onnistumisia Tour de Skin yhdistelmäkilpailussa. Johannes Hösflot Kläbo purjehtii turvallisesti kohti kokonaisvoittoa.

Tour de Skillä kelpo tulosta tehneet Arsi Ruuskanen ja Niko Anttola eivät yltäneet tavoitteisiinsa kilpailusarjan kuudennella osuudella. Varsinkin Ruuskanen odotti sijoitusta kilpailun kärkikymmenikössä, mutta kilpailu kaatui hitaaseen suksienvaihtoon 20 kilometrin yhteislähdön puolimatkassa.

Ruuskanen oli Val di Fiemmen yhdistelmäkilpailussa 23:s, Anttola 30:s ja Lauri Vuorinen 44:s.

Ruuskaselta hupeni suksien kanssa kymmenen ylimääräistä sekuntia. Hän jäi niiden takia kärkiryhmästä, jossa repäistiin vauhti hurjimmilleen vapaan hiihtotavan osuuden alkajaisiksi.

– Ei mennyt suksienvaihto putkeen, Ruuskanen harmitteli.

Ruuskasen suksen liukuva side oli jäänyt jostain syystä puoliksi auki. Se sotki varikkokäynnillä koko touhun.

– Hätäännyin, vaihto meni plörinäksi, enkä meinannut saada suksia kiinni, Ruuskanen jatkoi.

LUE MYÖS: Norjalaishuippu: Tour de Ski ohi

Ruuskanen tähtää Trondheimin MM-kisoissa 50 kilometrille ja yhdistelmäkilpailuun. Hän olisi halunnut antaa Fiemmessä ratkaisevan MM-näytön itselleen sopivalla matkalla ja radalla.

– Olen pettynyt, Ruuskanen tiivisti tunnelmansa.

Tour on kuluttanut Anttolaa

146352137

Niko Anttola väsähti.

Niko Anttola on sivunnut Tourilla kahdesti uransa parasta maailmancupin sijoitusta (19:s). Lauantaina voimat alkoivat ehtyä.

– Oli raskas päivä. Ensimmäinen, kun kulki huonosti, Anttola tunnusti.

Kauden hyvin aloittanut Vuorinen on ihmetellyt viime päivät kehonsa käytöstä. Yhdistelmäkilpailu sujui häneltä edellisten tapaan, eli hiihto tökkäsi muutaman kilometrin jälkeen.

– Pertsa tuntui aluksi hyvältä, mutten kestä omaa kovaa vauhtia. Seinä tulee nopeasti vastaan, Vuorinen sanoi Tourilla ilmenneestä ongelmastaan.

Vuorinen ei ole keksinyt ongelmilleen syytä.

– Olo on terve, Vuorinen korosti.

Vuorinen lähtee silti sunnuntaina kilpailusarjan päättävälle osuudelle Alpe Cermisin rinteeseen.

– En tiedä, onko se mielekästä, mutta totta kai hiihdän loppuun asti, kun täällä olen, Vuorinen vakuutti.

LUE MYÖS: Jari Isometsä: Kyllä tämä oli kova isku

Eikä Vuorinen ole vielä huolissaan kauden päätavoitteestaan Trondheimin MM-kilpailuissa helmi–maaliskuun vaihteessa.

– Uskon, että pystyn taas hiihtämään kovaa, kun palaudun tästä.

Kläbo on ratkaisevasti karussa

Johannes Hösflot Kläbo varmisteli lauantaina Tourin kokonaiskilpailun mestaruuttaan kiertueen neljännellä osuusvoitolla. Hän kiri yhteislähdön voittoon 2,4 sekunnin erolla Italian Federico Pellegrinoon ja 3,9 sekunnilla ja norjalaisen joukkuetoveriinsa Jan Thomas Jensseniin.

Neljättä Tour de Skin mestaruuttaan tavoittelevan Kläbon kokonaisvoitto taisi käytännössä ratketa Harald Östberg Amundsenin kurkkukipuun ja keskeytykseen Toblachin kilpailuiden jälkeen.

LUE MYÖS: Ruotsissa vellotaan: "Täydellinen painajainen"

Kläbo lähtee kilpailusarjan päätösetapille lähes kahden ja puolen minuutin johdossa. Norjan Erik Valnes on toisena. Itävallan Mika Vermeulen ja Norjan Håvard Moseby jakavat kolmatta sijaa.

Ruuskanen on kokonaistilanteessa 19:s, Anttola 20:s ja Vuorinen 37:s.

Sunnuntain päätösetapilla Val di Fiemmessä hiihdetään 10 kilometrin yhteislähtö vapaalla hiihtotavalla. Osuus päättyy jyrkkään nousuun Alpe Cermisin alppihiihtorinteessä.

Tuoreimmat aiheesta

Tour de Ski