Love Island Suomen Juho ja Jenni keskustelivat koskettavalla tavalla suhteestaan eilen illalla nähdyn parinvalinnan jälkeen.
Love Island Suomi -ohjelmassa nähtiin jälleen eilisillan jaksossa uusi parinvalinta. Useat parit muodostuivat totutulla tavalla, mutta myös uusien parien nähtiin syntyvän.
Illalla oli naisten vuoro tehdä valintansa ja Jenni valitsi parikseen Juhon. Jo pian Juhon saavuttua taloon kaksikko tuntui ihastuvan toisiinsa ja heidän suhteensa on syventynyt alinomaa.
Eilen nähdyn parinvalinnan jälkeen Jenni ja Juho keskustelivat herkällä tavalla suhteestaan. Jenni kertoi miehelle kuluneen vuoden olleen erittäin hyvä, sillä nainen on rohkeasti seurannut omaa sydäntään ja toteuttanut itseään.
Vaikka kaksikko ei kanna suurta huolta tulevasta, he totesivat kuitenkin yhdessä, että saarelta lähteminen jonain päivänä ulkona odottavaan maailmaan ja arkeen kuitenkin jännittää.
LUE MYÖS: Yllätyksiä ja pettymyksiä – näin Love Islandin uudet parit muodostuivat käänteentekevässä valinnassa
– Se on tavallaan hyppy tuntemattomaan sen jälkeen, kun sä astut tuosta portista ulos, Juho mietti.
Jenni komppasi miestä ja avautui tälle omista tunteistaan.
– Musta tuntuu hyvältä, kun tuntuu, että päivä päivältä voin luottaa suhun vaan enemmän. Ja mun ei tarvitse huolehtia siitä, että sä ajattelisit jotain eri tavalla. Tai jotenkin, en tiedä mulla on vaan silleen, että kun mä olen tässä, niin mä pystyn luottamaan. Se on oikeasti aika sairaan hieno tunne, Jenni tunnusti.
Juho vastasi toteamalla, ettei olisi antanut Jennille tämän kädessä olevaa korua, jos hän ei itse tuntisi samoin. Juho kertoi Jennille tarkemmin päätöksensä taustoista, että miksi hän päätti antaa korun Jennille.
– En mä tarvitse täältä ketään muuta.