Edis Tatli nappasi EM-vyön takaisin itselleen, kun hän päihitti revanssiottelussa belgialaisen Francesco Pateran. Tatli satutti peukalonsa ottelun aikana. Takaisku ei kuitenkaan pysäyttänyt häntä ja voitto irtosi yksimielisten tuomariäänien myötä.
Tiistaina Tatli haki revanssia, sillä hän oli kärsinyt toukokuussa Turussa tappion nimenomaan Pateralle. Töölön kisahallissa Tatli hallitsi ottelua, ollen hyvin tasapainoinen erä toisensa jälkeen.
- Turun matsin jälkeen olin vähän shokissa, kun tappio tuli. Nyt en jättänyt mitään epäselväksi. Hoidin homman, Tatli myhäili MTV Sportille.
30-vuotias iskijä koki takaiskun tiistain ottelun aikana.
- Satutin peukaloa kolmannessa erässä ja nyt se on aivan turvoksissa. En antanut sen häiritä, eikä se edes pahasti häirinnyt.
- Oikealla kädellä lyöminen ei ollut kuitenkaan ihan normaalia. Kyllä sillä kädellä pystyi lyömään, mutta sitä joutui aina vähän miettimään ennen kuin löi. Se hidastaa vähän ottelemista.
Tatli aloitti väkevästi, mutta juuri kolmannen erän kohdilla Patera pääsi paremmin taistoon mukaan. Vaakakuppi ei kuitenkaan horjunut, vaan Tatli piti otteen hallussaan.
- En antanut minkään pysäyttää. Painoin menemään vain. Aivan sama missä kunnossa se käsi oli, murtunut tai ei.
Tatli janosi tyrmäystä, jolle tuli hyviä paikkoja.
- Hän pääsi kuitenkin liikahtamaan niiden ratkaisevien iskujen alta pois. Hän ei jäänyt hirveästi tappelemaan lähietäisyydelle, Tatli sanoi vastustajastaan.
- Keskeytys olisi ollut aivan mahdollinen, Tatli myönsi.
Nyt kevyen sarjan ottelija aikoo suunnata katseensa MM-ottelua päin.
- Omassa painoluokassani on tapahtunut hieman liikehdintää, kun mestarit ovat poistuneet isompiin sarjoihin. Tämän EM-vyön myötä olen korkealla rankingissa.
- Tehdään töitä sen eteen, että seuraava ottelu on EM-matsi. Jos ei ole, niin sitten seuraava on sellainen, jonka jälkeen pääsee varmasti suoraan MM-matsiin, Tatli kaavaili.