Bogotan poliisi kertoi antamassaan lausunnossa, että Taylor Hawkinsin kuolema voi tämän läheisten mukaan liittyä huumeidenkäyttöön.
Rockyhtye Foo Fightersin pitkäaikainen rumpali Taylor Hawkins on kuollut 50-vuotiaana. Yhtye jakoi suru-uutisen varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa. Mediatietojen mukaan Hawkins löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan Kolumbian Bogotassa.
Mirror kertoo uutisessaan hotellin henkilökunnan soittaneen hätäkeskukseen sen jälkeen, kun Hawkins alkoi valitella kärsivänsä rintakivuista. Rumpali oli jo menehtynyt ensihoitajien saavuttua tämän hotellihuoneeseen.
Lue myös: Näin legendaarista Foo Fighters -yhtyeen rumpalia Taylor Hawkinsia muistellaan
Rumpalin kuolinsyy ei ole toistaiseksi tiedossa. Mirror kirjoittaa Bogotan poliisin kertoneen lausunnossaan, että Hawkinsin läheisten mukaan tämän kuolema saattaa liittyä huumeidenkäyttöön.
Hawkins on aikaisemmin puhunut julkisesti huumeidenkäytöstään. Hän on muun muassa kertonut ottaneensa yliannostuksen heroiinia vuonna 2001.
Lue myös: Foo Fighters-rumpali Taylor Hawkins on kuollut 50-vuotiaana
Muusikko puhui huumeista vuonna 2018 radioasema Beats 1:n haastattelussa.
– Juhlin paljon. En ollut sinänsä narkkari, mutta juhlin. Oli vuosi, jolloin juhliminen meni vähän liian raskaaksi, hän kertoi haastattelussa.
– Kiitän luojaa jollain tasolla siitä, että se jätkä antoi minulle väärän viivan väärää ainetta yhtenä yönä, ja heräsin sanoen "Mitä v*ttua tapahtui?". Se oli minulle käänteentekevä piste, hän jatkoi.
Hawkinsia jäävät kaipaamaan muun muassa tämän perhe, vaimo ja pariskunnan lapset, rumpalin muusikkokollegat sekä valtava joukko faneja. Foo Fighters on pyytänyt kunnioitusta Hawkinsin perheen yksityisyyttä kohtaan.