Golfin PGA:n mestaruusturnauksessa perjantai käynnistyi äärimmäisen ikävästi, kun tietä ylittänyt jalankulkija kuoli liikenneonnettomuudessa. Ruuhkassa poliisin käskyt sivuuttanut supertähti Scottie Scheffler pistettiin raudoissa poliisiauton takapenkille.
Tämän hetken golfin ykköspelaaja Scottie Scheffler joutui pidätetyksi keskellä liikenneruuhkaa perjantaiaamuna matkalla Valhalla-golfklubille Kentuckyn Louisvillessa. Yhdysvaltalaistähti oli raporttien mukaan sivuuttanut poliisin ohjeet ruuhkassa.
ESPN:n mukaan Scheffler oli ajanut liikennettä ohjanneen poliisin ohitse, ja tämä oli lähtenyt huutaen hänen peräänsä. Pysäytettyään autonsa tähtipelaaja oli silminnäkijöiden mukaan lyöty käsirautoihin.
Tapahtumapaikalla otetuista videokuvista näkee, kuinka Scheffleriä talutetaan poliisiauton kyytiin kädet raudoitettuina.
Kentuckylaisviranomaisten mukaan ruuhka johtui liikenneonnettomuudesta, jossa jalankulkija menetti henkensä ylittäessään tietä. Tietojen mukaan Valhalla-golfklubille matkalla ollut bussi ajoi hänen ylitseen.
PGA:n mestaruusturnauksen toisen kierroksen alkua on viivästetty onnettomuuden vuoksi. Suomalaispelaaja Sami Välimäki on mukana arvoturnauksessa.