Puoliperävaunuyhdistelmä syöksyi salmeen Joutsassa – vei mukanaan 100 metriä kaidetta ja puita

rekka joutsa syöksyi salmeen
Rekka syöksyi salmeen yöllä. Rekan kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.
Julkaistu 10.10.2017 05:07(Päivitetty 10.10.2017 06:02)

MTV UUTISET – STT

Keski-Suomessa Joutsassa Joutsansalmen sillalla puoliperävaunuyhdistelmä on syöksynyt salmeen, kertoo pelastuslaitos.

Päivystävän palomestarin Pentti Partasen mukaan pintapelastajien avulla ajoneuvosta ulos saatu kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti. Kylmissään ollut kuljettaja sai pelastuslaitoksen mukaan joitain naarmuja onnettomuudessa. Hänet vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Raivaustyöt saattavat haitata liikennettä. Partasen mukaan rekan nostotyöt ajoittuvat todennäköisesti valoisaan aikaan. Silta sijaitsee Nelostiellä.

– Paikalla oleva palomestari tiesi kertoa, että vieressä oleva vanha silta on remontissa, eli jonkinlaista liikennekatkosta voi olla luvassa, Partanen sanoo.

joutsa rekka syöksyi salmeen

Pintapelastajat pelastivat kuljettajan autosta.

Poliisi tiedottaa mahdollisista liikennekatkoksista tarkemmin myöhemmin.

Riskinä on myös, että yhdistelmästä vuotaa dieselöljyä veteen. Palomestarin mukaan ajoneuvon tankissa on ensiarvioiden mukaan noin 200–400 litraa dieseliä. Alueelle on laitettu rajoituspuomeja.

Suistuessaan salmeen ajoneuvoyhdistelmä vei Partasen mukaan mukanaan sillan kaidetta noin 100 metriä ja muutaman isomman puun. Rekka jäi perävaunuineen kallelleen rantaveteen.

Elintarvikkeita kuljettanut rekka syöksyi salmeen sillan eteläpäässä pohjoiseen vievältä kaistalta. Onnettomuuden syystä ei vielä ole tietoa.

Hälytyskeskus sai tiedon onnettomuudesta hieman ennen puoltayötä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa