Fitnesstähti Eevi Teittinen avautuu blogissaan rakkaudesta. Teittinen on vahvistanut seurustelevansa vapaaottelija Teemu Packalénin kanssa.
Fitnesstähti Eevi Teittinen kirjoittaa blogissaan avoimesti rakkaudesta ja siitä, kuinka se yllätti hänet täysin tänä keväänä. Teittinen tapailee kansainvälisestikin menestynyttä suomalaista vapaaottelijaa Teemu Packalénia.
Ennen tätä hän oli kihloissa räppäri Uniikin kanssa, mutta pariskunnan suhde päättyi kesällä 2016.
– Elämäntilanteet muuttuvat usein silloin, kun sitä ei odota. Itse en edes halunnut parisuhdetta, tai hakenut sellaista. Elämä ei kuitenkaan paljon kysellyt, vaan se päätti vain viedä jalat altani. Aika pian oli selvää, ettei tätä tunnemyrskyä vastaan onnistuisi edes tämä tyttö taistelemaan vastaan, Teittinen kirjoittaa tuoreesta rakkaudestaan.
Teittinen kertoo olevansa heittäytyjä kaikessa, mitä hän tekee - niin myös rakkaudessa.
– Menneeseen ei voi jäädä kiinni, mutta siitä on hyvä ottaa opiksi. Se toimii peilinä. Elämä voi loppua koska tahansa ja jonakin päivänä se loppuu meillä kaikilla. Painakaa siis kaasua kun tuntuu hyvältä, Teittinen muistuttaa.