Suomen jääkiekkohistorian yksi erikoisimmista otteluista käytiin tällä päivämäärällä vuonna 2008. Leijonat kohtasi tuolloin Kanadan MM-kisojen jatkosarjassa Yhdysvallat. Taistosta ei väriä puuttunut.
Jutun yläreunan videolla Tulosruudun juttu Suomen ja Yhdysvaltojen pelistä.
Ottelun kaikista erikoisin tapaus liittyi Leijonien 1-2-kavennusosumaan, kun Suomen puolustajan Ville Koistisen lämäri painui sivuverkosta Yhdysvaltojen maaliin. Vaikka tilannetta tarkisteltiin videoilta, osuma hyväksyttiin.
Sekös sai Yhdysvaltojen päävalmentajan John Tortorellan raivon partaalle.
Leijonat nousi lopulta 3-2-voittoon.
Ottelun päätössummerin yhteydessä yhdysvaltalaisten leiristä tehtiin paha ylilyönti.
Tunteet kuumenivat, kun jenkkien hyökkääjä Dustin Brown taklasi raukkamaisella tavalla Leijonien hyökkääjää Jussi Jokista suoraan päähän.
– Se oli törkeää. Jussille olisi voinut ihan oikeasti käydä aika pahasti siinä tilanteessa, Saku Koivu sanoi tuolloin.
Tilanteen nähnyt Teemu Selänne menetti hermonsa ja lähti kostamaan tekoa.
Lopputuloksena oli joukkotappelu, josta erottui yksi pari.
Leijonissa kulttiasemaan noussut Anssi Salmela kävi omaa tanssia jenkkihyökkääjän David Backesin kanssa. Tunnustelujen jälkeen yhteenotto muuttui rajuksi nyrkkitappeluksi.
Televisiokuviin ikuistettiin, kuinka Salmela poistui tilanteesta yltä päältä veressä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
– Salmela näytti, että emme ota taka-askelia, vaikka vastassa olisi kuka tahansa, Leijonien tuolloinen päävalmentaja Doug Shedden muisteli tapausta MTV3:n Mitalivuodet-ohjelmassa.
Suomen ja USA:n ottelussa jaettiin lopulta 202 jäähyminuuttia (Suomi 96, Yhdysvallat 106), mikä on kaikkien aikojen MM-kisaennätys.
Suomi nappasi kyseisen kevään MM-kisoista pronssia.
IIHF:n muistelupätkä: