Jääkiekkolegenda Teemu Selänne ja hänen Sirpa-vaimonsa ovat saaneet Yhdysvaltain kansalaisuuden.
Asia käy ilmi Yhdysvaltain maahanmuutto- ja kansalaisuusvirasto USCIS:n Instagram-päivityksestä.
– Toivotimme ”Finnish Flashin” ja hänen vaimonsa Sirpan uusiksi USA:n kansalaisiksi Santa Anan toimistollamme, torstaina Suomen aikaa julkaistussa päivityksessä luki.
Yhdessä julkaisun kuvassa Selänteen seisovat Yhdysvaltain liput käsissään ja yhdessä otoksessa he vannovat uskollisuusvalan USA:lle.
Selänteet muuttivat Yhdysvaltoihin jo vuonna 1996, kun Teemu kaupattiin NHL:ssä kanadalaisesta Winnipeg Jetsistä Anaheimiin. Selänteet asuvat edelleen Etelä-Kaliforniassa.
Yhdysvaltain kansalaisuuden saamiseksi on läpäistävä monivaiheinen koe, jossa testataan tietoutta USA:sta ja kieliosaamista.
NHL-legenda
Teemu Selännettä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista suomalaisjääkiekkoilijoista. Hän on tehnyt suomalaisista eniten pisteitä lajin mahtisarja NHL:ssä. Stanley Cupin hän voitti Anaheim Ducksissa vuonna 2007.
Selänteiden saamasta Yhdysvaltain kansalaisuudesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.