Teflon Brothers on äänittänyt yhdessä näyttelijä Aku Hirviniemen kanssa uuden sinkun, joka nousi heti Suomen Spotifyn kuunnelluimpien listalle.
Useista hittibiiseistään tunnettu Teflon Brothers on äänittänyt yhdessä näyttelijä Aku Hirviniemen kanssa sinkun Siivet. Sinkku on noussut lyhyessä ajassa Suomen kuunnelluimpien listalle Spotifyssä.
Bändin jäsenten Pyhimyksen, Heikki Kuulan, Volin ja Sahamiehen mukaan Hirviniemi otti heihin yhteyttä ja halusi päästä sinkulle "feattaamaan".
– Olimme vuosi sitten Possessa esiintymässä, ja Aku heitti siinä vähän puolivitsillä, että pitäisikö meidän tehdä yhdessä biisi. Vuoden alussa pyydettiin sitten Aku käymään studiollamme ja soitimme hänelle eri biisejämme. Hän valitsi kaikkien joukosta Siivet-kappaleen.
– Mietimme aluksi, että miksi juuri tämän biisin. Onko tämä hänen tyyliään? Toisaalta se toi Akusta uuden puolen esiin. Kyseessä ei ole todellakaan mikään huumoribiisi.
Hirviniemi ilmoitti lokakuun lopulla vetäytyvänsä lääkärin määräyksestä lepäämään. Näin ollen häntä ei nähdä mukana esimerkiksi Possen suorissa lähetyksissä.
Bändin jäsenet toivovat, että Hirviniemi tervehtyisi nopeasti, ja he pääsisivät esittämään biisiä yhdessä keikoillaan.
– Toivotaan, että Aku saa tästä biisistä voimaa. Todella paljon voimia Akulle. Kyllä me noustaan näillä siivillä. Olisi huikeaa, jos Aku pääsisi vetämään tätä biisiä kanssamme keikoille, bändin jäsenet sanovat yhteen ääneen.
Teflon Brothersin kiireet jatkuvat vielä pitkälle loppuvuoteen.
– Meillä on vielä tämän vuoden puolella 18 keikkaa. Koko vuodelle niitä on mahtunut laskelmiemme mukaan 130 keikkaa. Se menee jo vähän sellaiseksi Tango kuningas -tahdiksi, yhtyeen jäsenet pohtivat.
Kuuntele kappale Spotifyssa!