Teini-isä tuomittiin vauvan pahoinpitelystä – vauvalle aiheutui aivovamma ja kylkiluita murtui

1:47img
Pääkaupunkiseudulla on 5–10 vauvojen ravistelutapausta vuodessa.
Julkaistu 29.11.2019 16:58

MTV UUTISET – STT

Teini-ikäinen isä tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa reilun kolmen kuukauden ikäisen poikansa pahoinpitelystä.

Oikeuden mukaan 17-vuotias mies ravisteli, puristeli ja löi vauvaa. Vauvalta muun muassa murtui kolme kylkiluuta, sääriluu ja hänelle tuli aivovamma.

Lue myös: Nuori isä pahoinpiteli keskosena syntyneelle pojalleen aivovamman: Ravisteli ja löi sylilasta – mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

Keskosena syntynyt lapsi oli kotiutettu ensikotiin, jossa hän asui isänsä kanssa. Teko tapahtui maaliskuussa 2018 Oulussa.

Mies kiisti väkivallan, eikä ulkopuolisia silminnäkijöitä ollut. Oikeuden mukaan saatiin kuitenkin poissuljettua, että vammat olisi tehnyt joku muu. Isä oli pahoinpitelyn aikaan päävastuussa lapsen hoitamisesta ja hänen osoitettiin olleen yliväsynyt ja turhautunut lapsen hoitamiseen.

Oikeus piti tekoa erityisen julmalla tavalla tehtynä ja tuomitsi isän nuorena tehdystä törkeästä pahoinpitelystä yhden vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen.

Tuomio annettiin tiistaina.

Tuoreimmat aiheesta

Pahoinpitely