TikTokin pistorasiahaasteeseen osallistuneiden teinipoikien rikossyytteistä uutisoi muun muassa Boston Herald -sivusto.
Yhdysvaltojen Massachusettsissa 15- ja 16-vuotiaat Whitman-Hanson Regional -lukiota käyvät pojat ovat tiistaina saaneet syytteet julkisen tilan polttamisyrityksestä ja omaisuuden tuhoamisesta, kun he rikkoivat koulunsa pistorasioita. Asiasta kertoi paikallinen poliisi maanantaina julkaisemassaan tiedotteessa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Syynä poikien tempaukseen on väitetty olevan TikTokissa leviävä pistorasiahaaste, jossa pistorasiaan on kytkettynä esimerkiksi puhelimen laturi ja kolikolla kosketaan pistokkeen sähköhaaraa.
LUE MYÖS: Lasten suosikkisovellus ei ole turvallinen, varoittaa asiantuntija: "Ei lapsille sopiva paikka"
Kahdeksan vaurioitunutta pistoketta
Viranomaiset alkoivat tutkia asiaa 23. tammikuuta, kun koulun henkilökunta oli raportoinut tuhoista poliisille.
Lukiosta löydettiin kahdeksan vaurioitunutta pistorasiaa. Kukaan ei tiettävästi ollut loukkaantunut. Pistorasiat piti kuitenkin vaihtaa uusiin ja teinien toiminnasta aiheutuneiden sähkökatkosten vuoksi kaikki koulun käytössä olleet älytaulut ja luokkahuoneiden valot eivät toimineet.
Poliisipäällikkö varoittaa seurauksista
Hansin poliisipäällikkö Mikael Miksch tuomitsee pistorasiavillityksen.
– Kyseessä ei ole vain lasten tekemä harmiton pila, Miksch kertoo maanantaina julkaisemassaan tiedotteessa.
– Kun pistorasioille aiheutetaan oikosulku tällä tavalla, voi tulla vakavaa vahinkoa ja mahdollisesti tulipalo. Lisäksi vahinkoa voi tulla koko rakennuksen sähköjärjestelmälle. Tuhojen hintalappu voi olla jopa satoja tai tuhansia euroja.
Miksch varoittaa, että poliisi tulee ottamaan kaikki tapaukset vakavasti.
– Kaikkia niitä, joiden saadaan tietää tehneen näin, odottaa rikossyyte.
LUE MYÖS: Helsinkiläisveljesten uhkarohkeasta laskuvideosta tuli käsittämätön hitti – laskijalta varoituksen sana: "Jos yksi mokaa, niin kaikki ovat pulassa"
Oikeusjuttu ja rangaistus
Poikien syytteet tullaan käsittelemään nuorisotuomioistuimessa. Koulupiirin virkailijat ottavat myös poikien asian käsittelyyn. Ilman rangaistusta he eivät koulun puolesta selviä.
Tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan. Abc News kertoo, että samanlaisia tapauksia ilmeni viime viikolla muuallakin Massachusettsissa. Hiljattain somessa alkoi levitä video, jolla kaksi Plymouth Firen lukion opiskelijaa päätti kokeilla samaa temppua.
LUE MYÖS: Tietoturvayhtiö löysi useita haavoittuvuuksia lasten ja nuorten suosimasta TikTokista – hyökkääjä pystyi saamaan tilin haltuunsa
Lähteet: Abcnews.go.com, Bostonherald.com