Tellervo Koivisto Alzheimerin tautia sairastavasta Mauno Koivistosta IS:ssa: "Hänen voimansa ovat alkaneet ehtyä"

Mauno ja Tellervo Koivisto kannustivat veteraanilentopalloilijoita katsomossa Pasilassa 5.2.2015.
Tellervo ja Mauno Koivisto kannustivat veteraanilentopalloilijoita Helsingin Pasilassa 5. helmikuuta 2015.
Julkaistu 21.01.2017 15:07

MTV VIIHDE

Rouva Tellervo Koivisto kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa puhuneensa miehensä sairaudesta julkisesti kiertoilmaisuin jo pari vuotta sitten.

Mauno ja Tellervo Koivisto ovat olleet naimisissa jo 64 vuoden ajan. Rouva Koivisto kertoi hiljattain Eeva-lehdessä miehensä sairastavan Alzheimerin tautia.

Lauantain Ilta-Sanomissa Tellervo Koivisto kertoo asioiden menneen viime aikoina huonompaan suuntaan.

– Ajoittain on raskasta. On ollut kuitenkin vaiheita ja pitkiä aikoja, jolloin muutosta ei ole tapahtunut ja meillä on pystytty elämään normaalia elämää. Mauno on pystynyt pitämään huolen itsestään, rouva Koivisto kertoo haastattelussa.

– Joudun aamuisin patistamaan miestäni, että hän pukisi päivävaatteet ylleen. Emme ole tarvinneet sairaanhoitoa, mutta joulun jälkeen Mauno on valittanut hyvin paljon väsymystään ja hänen voimansa ovat alkaneet ehtyä.

Rouva Koivisto paljastaa haastattelussa pariskunnan pitkän liiton salaisuudeksi sen, että Mauno on aina ollut hänen paras ystävänsä.

– Hän ei osaa mennä edes nukkumaan, jos minä en ole vierellä, hän sanoo artikkelissa.

Tellervo Koivisto täytti 2. tammikuuta 88 vuotta. Mauno ja Tellervo Koivisto menivät naimisiin vuonna 1953. Tänä vuonna he juhlivat 64-vuotista yhteistä taivalta.

Parilla on yksi yhteinen lapsi, vuonna 1957 syntynyt Assi Koivisto

Katso alla kuvia Tellervo Koiviston urasta ja elämästä. 

SDP:n kansanedustaja Tellervo Koivisto, joka myös tunnetaan Mauno Koiviston vaimona, eduskunnan kahvilassa 4. marraskuuta 1975.

Kansanedustaja Tellervo Koivisto eduskunnan kahvilassa marraskuussa 1975. 

2591970.jpg

Pääministeri Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto tervehtivät presidentti Urho Kekkosta Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlissa 6. joulukuuta 1979.

Vastavalitut presidentin valitsijamiehet Tellervo Koivisto ja Assi Koivisto kotonaan presidentin valitsijamiesvaalien jälkeen 19 tammikuuta 1982. (Tulivat valitsemaan Mauno Koiviston Suomen presidentiksi)

Tellervo ja Assi Koivisto vuonna 1982.

2334362.jpg

Tellervo ja Mauno Koivisto vierailivat Lapissa vuonna 1982.

Tellervo, mauno ja Assi Koivisto  (Lehtikuva)

Tellervo, Mauno ja Assi Koivisto, vuosiluku tuntematon. 

44998.jpg

Presidenttipari vuonna 1986 Jugoslavian valtiovierailun jälkeen. 

Nancy Reagan2

Presidentti Ronald Reagan ja vaimonsa Nancy (vas. ) kuuntelevat Yhdysvaltojen kansallishymniä käsi sydämellä Presidentinlinnan pihalla Suomen vierailunsa aikana. Vieressä presidenttipari Mauno ja Tellervo Koivisto. 

2412552 Kalastajatorppa

Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja presidentti Mauno Koiviston ja rouva Tellervo Koiviston vieraina Kalastajatorpalla Helsingissä 24. maaliskuussa 1993.

66131

Tellervo Koivisto vuonna 1996 Helsingissä. 

Tellervo Koivisto (Kuva: Kalle Parkkinen/Lehtikuva)

Tellervo Koivisto vuonna 2005. 

37167996

Presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän ekumeeniseen juhlajumalanpalvelukseen Helsingin tuomiokirkossa 6. joulukuuta 2016. 

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit