Teneriffan järkyttävästä perhesurmasta epäilty isä kiistää teon – video: saksalaismies otettiin kiinni asunnostaan

1:46img
Julkaistu 26.04.2019 19:43
Toimittajan kuva
Janne Puumalainen

janne.puumalainen@mtv.fi

@puumajanne

Espanjan kansalliskaartin mukaan 43-vuotias saksalainen Thomas Handrick kiistää surmanneensa lastensa äidin ja toisen lapsistaan.

Naisen ja 10-vuotiaan pojan ruumiit löydettiin luolasta tämän viikon keskiviikkona. Ruumiit löydettiin sen jälkeen, kun paikalliset oli löytäneet itkevän pojan Adejen kaupungin lähistöltä. Hänen iästään on esiintynyt medaissa useampaa tietoa. Viimeisimpänä saksalainen Bild kertoi pojan olevan 7-vuotias.

Poika toimitettiin viranomaisten luo. Tulkin välityksellä hän kertoi paenneensa äitinsä ja veljensä tappanutta isäänsä vuoristossa. Pojan kertomuksen mukaan isä oli vuokrannut auton viedäkseen heidät retkelle ja näyttääkseen heille luolan. Isä oli sanonut piilottaneensa luolaan pääsiäisyllätyksiä.

Luolassa isä oli pojan mukaan ensin pahoinpidellyt äitiä. Poika oli lähtenyt juoksemaan pakoon, kun isä kävi 10-vuotiaan veljen kimppuun.

Mediatietojen mukaan Handrick ja nainen olivat asumuserossa, ja mies oli muuttanut vakituisesti Teneriffalle. Nainen ja lapset olivat tulleet saarelle maanantaina.

Handrick otettiin kiinni hänen Adejen-asunnostaan keskiviikkona.  Hänen vangitsemista käsitellään tänään oikeudessa.

Videolla Tele5-televisiokanavan kuvaa pidätystilanteesta.

Tuoreimmat aiheesta

Kanariansaaret