Teri Niitti sai aikaan valtaisan imetyskohun viime tammikuussa, kun hän moitti lentokoneessa imettävää äitiä.
Stylisti Teri Niitti , 43, oli vuodenvaihteessa matkalla New Yorkiin, ja julkaisi juuri ennen lähtöä Instagramissa kuvan, jossa oli lastaan imettävä äiti.
Kuvan yhteydessä hän toivoi, että julkisilla paikoilla imettävät äidit peittäisivät toimintansa huivilla. Tämän jälkeen hän sulki puhelimensa kahdeksan tunnin mittaisen lennon ajaksi.
Kun Niitti jälleen avasi puhelimensa, hän huomasi, että hänen jakama kuva oli aiheuttanut suuren someraivon.
Nyt Niitti puhuu Yle Kioskin julkaisemalla videolla siitä, miten kohu vaikuttaa häneen yhä, vaikka tapahtuneesta on kuukausia aikaa.
– Minua kehotettiin ampumaan itseni, hirttämään itseni tai syömään neekerin paskaa, Niitti aloittaa.
Niitti kertoo videolla, että hän yritti saada Finnarilita kuvaamansa äidin yhteystietoja. Hän olisi halunnut kysyä, että pahoittiko nainen mielensä kuvasta ja olisi halunnut pyytää anteeksi.
Hän myös selvästi herkistyy, kun alkaa puhua äidistään. Niitin 80-vuotias, rintasyövästä juuri selvinnyt äiti, sai myös osansa someraivosta.
– Hänen imetyskykynsä kyseenalaistettiin. Häntä epäiltiin prostituoiduksi, alkoholistiksi ja huumeiden väärinkäyttäjäksi, ja sen takia hän ei oo pystynyt imettämään, Niitti kertoo ääni särkyen.
– Hän on täysin puolustuskyvytön, vanha nainen, joka ei tajua sosiaalista mediaa. Hänelle esimerkiksi painettu sana on yhtä arvokas kuin ruudulla näkyvä.
Niitti kertoo, ettei hän ole pystynyt puhumaan äitinsä kanssa siitä, onko tämä nähnyt häntä koskevia kommentteja.
Katso video kokonaisuudessaan Yle Kioskin sivuilta.