Tero Pitkämäki kertoi Kuortane-päätöksensä

Tero Pitkämäki
Tero PitkämäkiLehtikuva
Julkaistu 06.08.2015 17:11

MTV SPORT

Tero Pitkämäki vahvisti torstaina osallistuvansa Eliittikisojen osakilpailun keihäänheittoon Kuortaneella. Kuortaneella kisataan lauantaina.

Hänen osallistumisensa oli epävarmaa, koska pakarassa ja takareidessä ilmaantui ”tuntemuksia” Kalevan kisoissa.

Magneettikuvat kuitenkin vahvistivat, ettei merkittävää vammaa ollut. 

Kuortaneelle on luvassa tasokas keihäskisa. Pitkämäen ohella mukana ovat muutkin suomalaiset MM-lähtijät Ari Mannio ja Antti Ruuskanen. Ruuskanen kiskaisi viikonloppuna Suomen mestaruuteen ennätystuloksellaan 88,98.

Kansainvälistä kaartia edustaa saksalainen Thomas Röhler, jonka kauden paras tilastotulos on 85,36.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu