Terrorismirikoksesta epäilty espanjalaismies pysyy vangittuna – KRP: Hallussa ääri-islamistista aineistoa

KRP Poliisi aseet
Kuvituskuva.AOP
Julkaistu 23.12.2022 16:27

MTV UUTISET – STT

Helsingin käräjäoikeus päätti perjantaina jatkaa 21-vuotiaan miehen vangitsemista epäiltynä kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, kertoi keskusrikospoliisi (KRP).

Epäilty on KRP:n mukaan Suomessa asuva Espanjan kansalainen, ja poliisi epäilee, että miehellä on ollut hallussaan ääri-islamistista aineistoa.

Käräjäoikeus vangitsi hänet viikko sitten lievemmällä syytä epäillä -perusteella, mutta rikoskomisario Masi Puolakan STT:lle kertoman mukaan epäilty vangittiin perjantaina teosta todennäköisin syin epäiltynä. Puolakka kertoo tutkinnan edenneen hyvin ja poliisin päässeen kuulustelemaan epäiltyä.

–  Rikosepäily on tutkinnan edetessä vahvistunut, Puolakka sanoi KRP:n tiedotteessa.

KRP on tutkinut juttua suojelupoliisin ja Helsingin poliisin kanssa. Oikeuden vangitsemistietojen mukaan epäilty rikos on tehty kesäkuun 2021 ja joulukuun 2022 välillä. Epäilty on poliisin mukaan kiistänyt rikoksen.

Aiheesta aiemmin: KRP tutkii epäiltyä kouluttautumista terrorismirikoksen tekemiseen, 21-vuotiaan miehen laitteesta löytyi ääri-islamistista materiaalia

Tuoreimmat aiheesta

Terrorismi