Suurin osa suomalaisista kärsii ainakin joskus elämänsä aikana tilapäisistä univaikeuksista, ja kolmasosalla ihmisistä unettomuusoireita on ollut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Hyvän hoidon saaminen unettomuuteen ei kuitenkaan ole itsestään selvää, sanoo neurologi ja Työterveyslaitoksen apulaisylilääkäri Christer Hublin.
− Unettomuuteen ja vireyteen vaikuttavien ongelmien selvittäminen vaatii aikaa ja kokemusta, mutta terveyskeskusten ja työterveyshuollon valmiudet ovat usein rajalliset. Selvittely ja hoito vaatisivat monesti tiivistä yhteyttä hoidettavan ja lääkärin välillä ja tämä on se missä törmätään resurssien puutteeseen.
Perinteisesti unettomuutta on hoidettu unilääkkeillä. Lääkkeisiin liittyy kuitenkin monia ongelmia, etenkin käytön pitkittyessä − niiden teho heikkenee ja riskit onnettomuuksiin ja muistin heikkenemiseen kasvavat. Kun käytön lopettaa, ongelmat myös korjaantuvat. Pitkänkin käytön jälkeen lopettaminen yleensä onnistuu, kun annosta vähennetään hitaasti ja hoitosuhde on tiivis.
− Tieto lääkkeettömistä hoidoista on lisääntynyt ja niitä suositellaan enenevässä määrin. Niihin perehtyneitä ammattilaisia on kuitenkin vähän. Työterveyslaitoskin on lisännyt alan koulutusta. Ongelmien perusteellisen selvittelyn ja hoidon saaminen on usein kiinni siitä, missä asuu ja onko paikkakunnalla uniasioista innostuneita ja niihin perehtyneitä ammattilaisia.
Selvitä syitä unettomuuteesi
Unettomuus on yleisin uniongelma ja muita tavallisia ovat esimerkiksi uniapnea ja levottomat jalat. Varsinkin seniori-ikäisillä unettomuus liittyy usein muihin ikääntymisen myötä lisääntyviin sairauksiin, mutta se voi myös olla ikääntymiseen liittyvä normaali-ilmiö. Kymmeniä prosentteja ikäihmisistä potee kroonisia unettomuusoireita.
− Aluksi kannattaa miettiä onko oman unen huolto kunnossa. Esimerkiksi onko unirytmi läpi viikon suurinpiirtein säännöllinen, nukkuuko tarpeeksi ja ovatko olosuhteet nukkumiseen hyvät. Myös nautintoaineiden määrään ja riittävään rauhoittumisaikaan ennen nukkumaanmenoa kannattaa kiinnittää huomiota ja unta häiritseviin oireisiin täytyy saada oikea ja riittävä hoito, kehottaa Hublin
Jos edellä mainitut asiat tuntuvat olevan kunnossa, ja kuitenkin on uneen tai hereillä ollessa vireystilaan liittyviä ongelmia, kannattaa lähteä kysymään apua lääkäriltä.
Eri maiden välillä on Hublinin mukaan eroja siinä, miten ja millaisia uniongelmia esiintyy. Esimerkiksi Suomessa unettomuusongelmia podetaan nuoresta pitäen yleisemmin kuin monissa muissa Euroopan maissa.
Lääkäriseura Duodecimin on julkaissut käypähoitosuosituksenunettomuuden hoitoon.