Terveyspalveluyritys Pihlajalinna listautumassa pörssiin

Mikko Wiren Pihlajalinna
Pihlajalinnan toimitusjohtaja Mikko Wirén sanoo yhtiön tiedotteessa, että pörssiin listautuminen mahdollistaisi yrityksen toiminnan laajentamisen.Str / Lehtikuva
Julkaistu 04.05.2015 10:15

MTV UUTISET - STT

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva Pihlajalinna suunnittelee listautumista Helsingin pörssiin.

Pihlajalinnan mukaan suunnitellun listautumisen tavoitteena on tukea yhtiön kasvustrategiaa.

– Suunniteltu listautuminen antaisi meille mahdollisuuden jatkaa toimintamme laajenemista pitkäjänteisesti kotimaisena sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajana myös tulevaisuudessa, sanoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Mikko Wirén yhtiön tiedotteessa.

Suunnitellun listautumisen on tarkoitus koostua sekä osakeannista että osakemyynnistä, jossa osa nykyisistä osakkeenomistajista myisi yhtiön osakkeita.

Pihlajalinna on merkittävä yksityisten sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja Suomessa. Yhtiö tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille.

Tuoreimmat aiheesta

Talous