Kaikesta huolimatta Teslan osakkeiden arvo oli paikallista aikaa keskiviikkona reilun neljän prosentin nousussa jälkipörssissä.
Sähköautovalmistaja Tesla ilmoitti keskiviikkona odotettua pienemmistä voitoista ja vetosi ajoneuvojen hintojen laskuun.
Miljardööri Elon Muskin omistama yhtiö teki loka-joulukuussa voittoa noin 2,3 miljardia dollaria eli noin 2,1 miljardia euroa.
Yhtiö teki voittoa noin 71 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuosi sitten. Tuolloin tulosta oli kohentanut kertaluonteinen veroetu.
Liikevaihto kasvoi vuodentakaisesta kahdella prosentilla ja oli nyt noin 25,7 miljardia dollaria eli noin 24,7 miljardia euroa.
Sekä yhtiön tulos että liikevaihto jäivät alle analyytikoiden odotusten.
Teslan koko vuoden automyynti laski prosentin vajaaseen 1,8 miljoonaan ajoneuvoon.
Tesla on kohdannut sähköautomarkkinoilla kovaa kilpailua muun muassa Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Muun muassa General Motors ja Ford ovat tuoneet markkinoille lisää sähköautomalleja.
Toinen tekijä on ollut yhtiön Cybertruck-auto, jonka osalta myynti ei ole vastannut odotuksia.
Kaikesta huolimatta Teslan osakkeiden arvo oli paikallista aikaa keskiviikkona reilun neljän prosentin nousussa jälkipörssissä.
Miljardööri lupaili jälleen robotakseja
Tulosjulkistuksensa yhteydessä yhtiö kertoi odottavansa kasvua vuodelta 2025.
– Ajoneuvojen autonomian edistymisen ja uusien tuotteiden käyttöönoton myötä odotamme ajoneuvoliiketoiminnan palaavan kasvuun vuonna 2025, yhtiö sanoi.
Tesla vahvisti myös suunnitelmansa julkistaa uusia, edullisempia ajoneuvoja vuonna 2025.
Yhtiö antoi myös ymmärtää, että se voisi käynnistää uuden robottitaksi-hankkeen osissa Yhdysvaltoja.
Musk on lupaillut täysin itseohjautuvaa autoa aiemminkin, mutta hänen puheensa eivät ole kantaneet toistaiseksi hedelmää.
Keskiviikkona hän sanoi sijoittajapuhelun yhteydessä, että tällä kertaa itseohjautuvuus olisi kuitenkin tuloillaan.
Musk aikoo tuoda itseohjautuvuusominaisuuden markkinoille maksullisena palveluna tämän vuoden aikana Texasin Austinissa, jossa Teslan pääkonttori tätä nykyä sijaitsee.
Teslan robottitaksipalvelu on niin ikään määrä ottaa käyttöön ensiksi Austinissa.
Yhdysvalloissa liikkuu jo Teslan kilpailijoiden robottitakseja. Kalifornian San Franciscossa ja Los Angelesissa sekä Arizonan Phoenixissä voi nähdä kaupungilla liikkuvan Waymo-takseja. Waymo on Googlen tavoin Alphabetin tytäryhtiö.
Muskin lupaama itseohjautuvuusominaisuus vaikuttaisi vaativan yhä sitä, että kuljettaja havainnoi liikennettä, kun taas Waymot toimivat täysin ilman kuljettajaa.
Muskin suosio laskussa
Tulosjulkistus oli Teslalta ensimmäinen sen jälkeen, kun Donald Trump palasi Yhdysvaltain presidentiksi.
Musk on tätä nykyä yksi Trumpin läheisimmistä liittolaisista ja johtaa Trumpin perustamaa uutta tehokkaan hallinnon toimielintä (Doge).
Musk ei kommentoinut keskiviikkona suoraan, kuinka hänen suhteensa Trumpiin vaikuttaa Teslaan.
Muskin lähentyminen Trumpin kanssa sekä hänen tukensa eri maiden äärioikeistoliikehdinnöille ovat herättäneet yhä enemmän huomiota ja näkyvät ainakin hänen omassa suosiossaan.
Tutkimysyritys YouGovin keskiviikkona julkaiseman mielipidemittauksen mukaan 44 prosentilla vastaajista oli Muskista myönteinen mielipide, kun taas 48 prosenttia suhtautui miljardööriin kielteisesti.
Muskin suosio jätättää jopa Trumpia itseään, jonka kokonaistulos jäi YouGovin mukaan jokseenkin plussan puolelle.
Muskin johtamaa Dogea vastaan on nostettu jo kanne, jonka mukaan toimielin paitsi rikkoo liittovaltion lakeja sitä vaivaavat myös miljardööreihin liittyvät eturistiriidat.
Kanteen on nostanut koalitio, johon kuuluu muun muassa julkisen alan työntekijöiden ammattiliitto.