Tesoman henkirikos: Missä ovat järven jään ja lähipubin miesseurueet?

Tesoma surma-ase
Tampereen Tesomalla 28.-29.12 tapahtuneeseen henkirikokseen liittyen poliisi pyytää yleisövihjeitä kuvissa näkyvään teräaseeseen ja sen tuppeen liittyen. Molemmat ovat löytyneet tapahtumapaikan läheisyydestä 3.1.2015 ja ne saattavat liittyä tapahtuneeseen.Handout
Julkaistu 08.01.2015 12:53

MTV UUTISET–STT

Poliisi ei ole tavoittanut seurueita, joita on pyydetty ilmoittautumaan Tampereen Tesoman henkirikoksen tutkintaan liittyen. Heidän liikkeistään on myös pyydetty vihjeitä.

Rikoskomisario Jari Kinnunen kertoo, että "kaikenlaisia vihjeitä" on tullut, mutta mitään merkittävää niistä ei ollut torstaipäivään mennessä seuloutunut.

Tietoja on pyydetty seurueista, jotka olivat liikkeellä 28.-29. joulukuuta. Poliisin mukaan Pedros Pubin ala-aulassa oli kolmen nuoren miehen seurue kello 22:n jälkeen. Hieman myöhemmin Tesomajärven jäällä oli miehiä.

Tesoman liikekeskuksen pihassa on kello 23:n maissa ollut useita nuoria. Sen jälkeen ryhmä nuoria miehiä käveli liikekeskukselta jäähallille päin.

Mies löytyi kuolleena viime viikon maanantaina Tesoman valtatien kevyen liikenteen väylältä.

Tuoreimmat aiheesta

Tesoman henkirikos