Tesoman surmasta syytetty mies oli tämän lähipiirin mukaan kiltti ja mukava henkilö, vaikka olikin hiljainen ja viihtyi omissa oloissaan.
Miehen äiti kertoi kuulusteluissa, että hänen poikansa alkoi muuttua hitaasti vuoden 2013 loppupuolella. Hän alkoi tiuskia ja äyskiä, ja hänen ystäväpiirinsä alkoi hylkiä häntä. Hänen vuorokausirytminsä myös muuttui niin, että hän nukkui päivät ja valvoi yöt pelaten tietokonepelejä.
Hänen kaveripiirissään tiedetään käytetyn kannabista, ja miehen sisko kuvaili tämän ystäväpiiriin kuuluvan ”sellaista hulttioporukkaa”. Läheisiä ystäviä hänellä oli vähän.
Viitteitä mielenterveysongelmiin antaa myös sen poliisin kertomus, jolle mies vuoden 2018 maaliskuussa ilmoittautui. Mies oli vaikuttanut poliisin mukaan itsetuhoiselta, ja tämä kertoi poliisipartiolle sairastavansa skitsofreniaa ja olleensa sen vuoksi hoidossa.
Hän myös kertoi olleensa tekoaikaan psykoosisssa ja uhkasi viedä tiedon mukanaan, jos häntä ei uskota.
”Oikea veli ei koskaan pystyisi tällaista tekemään”
Äidillä oli myös käsitys, että syytetyn siskoon kohdistunut väkivaltainen hyökkäys muutti miehen käytöstä. Tapaus herätti hänessä pelkoa, ja halun puolustaa siskoa.
Mies oli kertonut itse poliisin kuulusteluissa, että kantoi mukanaan veistä, jotta voisi auttaa, jos havaitsisi väkivaltarikoksen. Miehen tiedettiin pitävän veitsistä, ja hän omisti niitä joitain kappaleita.
Miehen ystävä ei meinannut uskoa, että tämä olisi tehnyt rikoksen.
– Tätä on vaikea uskoa. [Mies] ei ole koskaan ollut väkivaltainen, hän sanoo.
Samoin ajatteli miehen sisko.
– On ollut järkytys, että [mies] on teon takana. [Miehen] normaali luonne tuntien, tätä ei pysty uskomaan. [Mies] ei ole ollut vuonna 2014 oma itsensä. Oikea veli ei koskaan pystyisi tällaista tekemään, sisko kertoi.
Syytetylle on tehty mielentilatutkimus, mutta sen tuloksia ei ole kerrottu oikeudenkäynnin julkisessa osuudessa.