Texasin hirmutulvissa pelastettu yli 2000 ihmistä – Vanhukset odottivat apua nojatuoleissaan rintaan asti vedessä

2:05img
Julkaistu 28.08.2017 13:15
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Harvey-myrsky Texasin Houstonissa vaatii viranomaisilta ja vapaaehtoisilta kaikki voimanponnistusia tulvan saartamaksi joutuneiden pelastamiseksi.

1:48img

Viranomaiset ovat käyttäneet niin moottoriveneitä, ilma-aluksia, maastureita kuin muitakin kulkuvälineitä ihmisten saamiseksi turvaan. Yli 2000 henkilöä on pelastettu paikalta.

CNN:n artikkelissa kerrotaan muun muassa vanhainkodin asukkaista, jotka odottavat apuvoimia tulvaveden noustua noin metrin korkeudelle. Osa istuu nojatuoleissa rintakehästä alaspäin veden alla. Myöhemmin heidät saatiin evakuoitua paikalta.

Tulva on aiheuttanut myös kuolonuhreja. ABCNews esimerkiksi kertoo, että Houstonissa autostaan noussut nainen kuoli jouduttuaan tulvavirran viemäksi.

h_53730389

Poika kahlaa polkupyörän kanssa keskellä tulvivaa katua.

h_53730501

Kansalliskaartilainen kantaa naista tulvivalla pihalla.

40622902

Vene ja lähes tulvan alle peittynyt auto rankkasateessa.

40628283

Vesi on vallannut kaupunkia.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat