The Crownin kuvauksille sataa kritiikkiä – prinsessa Dianan kuolettava onnettomuus esitetään pyynnöistä huolimatta, näyttelijä käskettiin makaamaan hauta-arkkuun
The Crown on saanut osakseen kritiikkiä prinsessa Dianan filmatisointiin liittyen.
Netflixin hittisarja The Crown on saanut osakseen kritiikkiä "tunteettomaksi" kuvaillusta käsikirjoituksestaan liittyen prinsessa Dianan esittämiseen liittyen.
Dianaa näyttelevää Elizabeth Debickiä pyydettiin makaamaan avoimessa hauta-arkussa, jotta sarjassa nähtäisiin kohtaus kuolleesta prinsessasta.
Lisäksi The Sunin mukaan kohusarjassa nähdään kohtaus, jossa lääkärit yrittävät pelastaa kriittisesti onnettomuudessa loukkaantuneen prinsessan.
Lehden mukaan osa sarjan kuvaustiimistä on ollut järkyttynyt Netflix-sarjan kylmäävästä käsikirjoituksesta. Sarjan tähtien kerrotaan pelkäävän, että prinssit William ja Harry loukkaantuvat syvästi äitinsä viimeisten hetkien tuomisesta osaksi sarjaa. Prinssiveljeksiä näyttelevät lapset kävelevät niin ikään Dianan arkun takana tämän hautajaisissa, aivan kuten todellisessa elämässä tapahtui.
Kuvauksissa kauhistuneet katsojat kertoivat The Sunille, että he toivovat julkisen raivon pakottavan sarjan käsikirjoittajia leikkaamaan tuskalliseksi kuvailtuja kohtauksia.
– He laittoivat Elizabethin kiipeämään arkkuun ja näyttelemään kuollutta Dianaa. Katsojat näkevät ranskalaisen papin suorittamassa viimeisiä riittejä Dianalle, kun hänet julistetaan kuolleeksi, eräs lähde kertoo lehdelle.
– Prinssi Charlesia näyttelevä Dominic West astuu huoneeseen kyynelehtien. Hysteriassaan hän huomaa, että Dianalta puuttuu korvakoru. Hän voi keskittyä ainoastaan siihen surun vallatessa hänet. Charles sanoo ranskalaisille viranomaisille, että heidän on löydettävä puuttuva korvakoru.
Uusimmat
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends-areena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
20:41
Tomi Långstedt pakeni tunteitaan Thaimaan huumebileisiin – vankilahelvetti muutti kaiken
-
20:19
Taylor Swift -fanit matkaavat Ruotsiin kovin odotuksin: "Vuosisadan upein keikka"
-
20:18
HJK:lle surkea tulos Helsingissä
-
20:11
Lisääkö humaltuminen seksihaluja? "Voi poistaa estoja, mutta..."
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo kiidätetään sairaalaan
-
19:54
Leijonilla menee jännäksi – tuore tulos lyö hengitystä niskaan
-
19:49
Israel puolustautui kansanmurhasyytöksiä vastaan Haagissa – syyttävä huuto keskeytti
-
19:46
Uusi SE! Suomalaislupaukselta hurja suoritus Yhdysvalloissa
-
19:33
"Bic Mac palaa" – kovanaamaiselle NHL-tappelijalle miljoonasopimus
-
19:31
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
19:26
Verohallinto ei vielä tiedä, kuinka monen luottotietoja on kysytty väärin perustein – näin tarkistat omat tietosi
-
19:12
Jalkapallojätti: Valmentajapotkut!
-
19:06
Kuningatar Camilla kuittaili syöpähoitoja jatkavan kuningas Charlesin toiminnalle: "Paranisi, jos käyttäytyisi kunnolla"
-
19:01
Pyramidien mysteeri saattoi vihdoin ratketa
-
19:01
Sokeroitu vai sokeriton alkoholijuoma? Toinen vaihtoehto pahempi krapulan kannalta
-
18:56
Humanitaarinen apu alkoi kulkea Gazan kaistalle Yhdysvaltojen rakentaman laiturin kautta
-
18:36
Putin: Venäjällä ei aikeita vallata Harkovan kaupunkia
-
18:30
Artisti Sexmane kolaroi autonsa
-
18:22
Euroopan neuvosto hyväksyi tekoälysopimuksen
-
Lataa lisää