Theresa May erosi konservatiivien puheenjohtajan paikalta – "Olen syvästi pettynyt"

1:48img
Theresa May erosi konservatiivipuolueen johdosta.
Julkaistu 07.06.2019 18:11
Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Britannian pääministeri Theresa May on hetki sitten eronnut konservatiivipuolueen puheenojhtajan tehtävistä.

May jatkaa kuitenkin pääministerinä siihen asti, kunnes hänen seuraajansa on valittu.

May jätti erokirjeensä konservatiivisen puolueen alahuoneryhmälle eli 1922-komietealle.

May sanoi olevansa syvästi pettynyt siihen, ettei hänen johtamansa hallitus onnistunut läpiviemään brexitiä eli Britannian eroa Euroopan Unionista.

Maylla on periaatteessa yhä samat valtuudet pääministerinä kuin tähänkin saakka. Käytännössä hänen ei kuitenkaan odoteta enää tekevän uusia poliittisia avauksia.

May valittiin puolueen puheenjohtajaksi ja Britannian pääministeriksi heinäkuussa 2016. Koko hänen pääministerikauttaan leimasi Britanniaa yhä repivä keskustelu brexitistä.

Theresa May kyyneleet

Theresa May Ilmoitti erostaan viime kuussa ja liikuttui kyyneliin samassa yhteydessä.

May tuli tehtäväänsä heti 23.6. järjestetyn brexit-kansanäänestyksen jälkeen. Äänestyksessä vajaat 52,9 prosenttia kannatti EU-eroa ja 48,1 prosenttia vastusti.

Konservatiivinen puolue on ollut syvästi jakaantunut kannassaan EU-eroon, mikä on tehnyt puolueen johtamisen Maylle erittäin vaikeaksi.

Yhteensä yksitoista kansanedustajaa tavoittelee konservatiivisen puolueen puheenjohtajan paikkaa ja sitä kautta pääministeriyttä. Uuden puheenjohtajan nimen on määrä olla tiedossa 22. heinäkuuta alkavalla viikolla.

Lähde: BBC

Tuoreimmat aiheesta

Theresa May