THL:n pääjohtaja hakee yliopiston huippuvirkaan

1:21img
Katso myös: THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta: Jälkiselvitys koronatoimista tarpeen
Julkaistu 26.09.2023 12:10(Päivitetty 26.09.2023 12:55)
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta hakee Turun yliopiston rehtoriksi.

Yliopiston hallitus valitsee ensi vuoden alussa rehtorin elokuussa alkavalle viisivuotiskaudelle, kertoo Turun yliopisto tiedotteessaan.

Hakuajan umpeutumiseen mennessä hakemuksen tehtävään jätti yhteensä 18 hakijaa. Tehtävää ovat Markku Tervahaudan lisäksi hakeneet muun muassa Turun yliopiston vararehtorit Piia Björn, Mika Hannula ja Kalle-Antti Suominen sekä Taideyliopiston vararehtori Marjo Kaartinen.

Nykyisen rehtorin Jukka Kolan toimikausi päättyy heinäkuun lopussa 2024.

Markku Tervahauta, pääjohtaja THL, korona AOP

Markku Tervahaudan aloitti THL:n pääjohtajana vuonna 2019. Koronapandemia alkoi seuraavana vuonna.

Tervahaudan viisivuotinen virkakausi THL:n johdossa alkoi vuonna 2019. Hän on vastikään hakenut myös Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan virkaa.

Rehtoriksi valittavalta vaaditaan yliopiston tiedotteen mukaan, että hän on suorittanut tohtorin tutkinnon ja että hänellä on tehtäviensä hoitamiseksi "tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito".

Tavoitteena on, että yliopiston hallitus tekee päätöksen rehtorista tammikuussa tai viimeistään helmikuussa 2024.

Lue myös: THL:n pääjohtajan virkaa havittelee 17 hakijaa – joukossa pandemia-ajalta tuttuja nimiä

Tuoreimmat aiheesta

Yliopisto