THL:n tutkija: Terveydenhoitoon pääsyn ongelmat tiedossa – "Järjestämisvastuu siirrettävä leveämmille harteille"

2:30img
Julkaistu 05.06.2018 20:13
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Terveydenhoitoon pääsyn ongelmat ovat olleet jo pitkään tiedossa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Anna-Mari Aalto.

Videolla Aalto kertoo, että keskeinen ongelma suomalaisessa järjestelmässä on, että terveyspalveluita järjestävät yksittäiset kunnat ja kuntayhtymät.

THL:n tuore tutkimus selvitti, että jopa 400 000 suomalaista kokee saaneensa tarpeisiinsa nähden liian vähän lääkärin palveluita. Erot maakunnittain ovat suuria. Tilanne on heikoin Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, jossa lähes viidennes sanoo saaneensa liian vähän palveluita. Etelä-Pohjanmaalla ja Kanta-Hämeessä tilanne oli paras.

Aalto kertoo, että palveluihin pääsyn tekijöistä on heikosti tutkimustietoa. Hänen mukaansa esimerkiksi rekrytoinnit ja uudet palvelumallit voivat auttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa