THL: Terveydenhuollon työntekijöillä suhteessa saman verran koronatartuntoja kuin muilla työikäisillä

2:08img
Vaikka pandemia rauhouttuisi, ei koronaviruksesta päästä eroon vielä pitkään aikaan.
Julkaistu 12.04.2021 07:47

MTV UUTISET – STT

Terveydenhuollon työntekijöillä oli viime vuonna koronavirustartuntoja suhteessa saman verran kuin muilla työikäisillä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotteessaan.

Viime vuonna koronavirustartuntoja todettiin 36 650, ja niistä 30 424 raportoitiin olleen työikäisillä ihmisillä. Terveydenhuollon työntekijöillä koronavirustartuntoja todettiin 2601, joten heidän osuutensa kaikista työikäisten koronavirustartunnoista oli 8,5 prosenttia. Vuonna 2019 terveyspalvelujen parissa työskenteli noin 7,4 prosenttia kaikista työikäisistä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden koronavirustartuntojen tartunnanlähde jäi pimentoon 37 prosentissa tapauksista. 30 prosentissa tapauksista tartunta oli lähtöisin työpaikalta.

–  Terveydenhuollon työntekijöiden voi olla vaikeaa välttää kontakteja kuten monen muunkin ammattiryhmän, joille etätyöskentely ei ole mahdollista. Tartunnat ovat tästä syystä mahdollisia niin työmatkalla, taukotiloissa kuin asiakastilanteissa, jos hygieniatoimet eivät ole riittäviä, THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg sanoo tiedotteessa.

Viisi prosenttia koronatartunnan saaneista terveydenhuollon työntekijöistä tarvitsi sairaalahoitoa ja heistä 18 prosenttia joutui tehohoitoon. THL:n tartuntatautirekisteriin ei ole kirjattu lainkaan tapauksia, jossa terveydenhuollossa työskentelevä ihminen olisi kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Koronavirustartunnan saaneista terveydenhuoltoalan työntekijöistä naisia oli 82 prosenttia ja miehiä 18 prosenttia. Se vastaa tilastojen perusteella alan työntekijöiden sukupuolijakaumaa.

Lue myös: Tegnell: Ruotsin koronatilanne on vaikea ja edessä voi olla tukalia viikkoja – tällaisia koronaluvut ovat Suomeen verrattuna

Lue myös: Professori varoittaa: Korona on myös merkittävä aivosairaus – tällaisia ovat viruksen vaikutukset aivoihimme

Tuoreimmat aiheesta

THL